Suomeksi - På svenska - In English - Sámegillii

Vakuutusoikeus

Vakuutusoikeus

Etusivu » Ratkaisuja » VakO 5715:2013

18.12.2014 VakO 5715:2013

Rikosvahinko - Kärsimys

Diaarinumero: 5715:2013
Sovellettu lainsäädäntö: Rikosvahinkolaki 9 § 1 mom. 2 kohta ja 2 mom.
Antopäivä: 18.12.2014

Poliisi oli virkatehtävää hoitaessaan joutunut rikosvahinkolain 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun henkirikoksen yrityksen kohteeksi. Vakuutusoikeus katsoi, että hänen henkilökohtaista koskemattomuuttaan oli erityisen vakavasti loukattu siten, että hänellä oli oikeus korvaukseen kärsimyksestä rikosvahinkolain nojalla. Sillä seikalla, että A oli poliisimiehenä virkatehtäviä hoitaessaan joutunut edellä tarkoitetun rikoksen uhriksi, ei ole merkitystä arvioitaessa oikeutta kärsimyskorvaukseen.

Vrt. vakuutusoikeuden päätös 28.1.2005/1775:2003.

Esitiedot

A oli hakenut Valtionkonttorilta muun muassa 3.300 euron suuruista korvausta kärsimyksestä. Korvausvaatimuksen perusteena oli A:han kohdistunut murhan yritys. Rikosasiaa ei ollut käsitelty oikeudessa, koska vastaaja oli kuollut.

Valtionkonttorin ratkaisu

Valtiokonttori oli 7.10.2013 antamallaan päätöksellä hylännyt vaatimuksen.

Valtionkonttorin perustelut

Valtiokonttori on todennut kärsimyksen osalta, että rikosvahinkolain 5 §:n 2 momentin mukaan henkilövahinkona korvataan kärsimys, joka on aiheutettu vapauteen kohdistuneella rikoksella. Rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan henkilövahingon kärsineelle suoritetaan korvaus kivusta ja särystä.

Nyt esillä olevassa tapauksessa on kysymys virkatehtäviä hoitaneeseen poliisiin kohdistuneesta teosta. Valtiokonttori on korvauksen suorittamista arvioidessaan ottanut huomioon sen, että poliisin virkatehtävien hoitamiseen liittyy muun muassa väkivaltaisten henkilöiden kiinniottamista. Poliisin tulee siten olla varautunut siihen, että hän voi joutua uhkaaviin tilanteisiin, joissa hän saattaa jopa joutua kokemaan tietyn määrän väkivaltaista vastustusta.

Valtiokonttorin näkemyksen mukaan poliisilla tulee ammattinsa johdosta olla suuremmat henkiset valmiudet kohdata uhkaavaa käytöstä ja nyt esillä olevan tapaista vapaudenriistoa kuin muilla henkilöillä.

Valtionkonttori katsoo rikoksen tapahtumaolosuhteista esitetyn selvityksen perusteella, että nyt esillä olevassa tapauksessa uhkauksen ja vapaudenriiston määrä ja laatu eivät ole sellaisia, että hakijalle hänen ammattinsa huomion ottaen olisi aiheutunut korvattavaa henkistä kärsimystä.

Esitetyn selvityksen perusteella rikoksesta ei myöskään ole aiheutunut kipuun ja särkyyn rinnastuvaa henkistä kärsimystä. Tämän vuoksi Valtiokonttori katsoo, että hakijalla ei ole oikeutta saada korvausta rikosvahinkolain nojalla (rikosvahinkolaki 21.12.1973/935).

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta Valtiokonttorin päätökseen ja vaati, että päätös kumotaan siltä osin kuin häneltä on evätty korvaus rikosvahinkolain 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja, että hänelle myönnetään 3.300 euroa korvauksena loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

A totesi, että vahinko on aiheutettu 1.11.2012 tehdyllä rikoksella, joten vahingon korvaamiseen tulee soveltaa 1.1.2006 voimaan tullutta rikosvahinkolakia (29.12.2005/1204) ja sen 9 §:n 1 momentin 2 kohtaa. A korosti, että hän on ollut tapahtumahetkellä poliisin perustutkintoa suorittava, työharjoittelujaksolla oleva opiskelija. A viittasi hallituksen esitykseen rikosvahinkolaiksi (HE 192/2005) ja hallituksen esitykseen vahingonkorvauslain muuttamiseksi (HE 167/2003) ja totesi, että teon luonne sinänsä riittää kärsimyskorvauksen perusteeksi. Loukkaavan teon on kuitenkin oltava laadultaan sellainen, että se objektiivisesti arvioiden aiheuttaa loukkauksen kohteeksi joutuneelle henkilölle kärsimystä. A viittasi myös korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin KKO 2012:100 ja KKO 2009:82, joissa on todettu, että tapon yritystä on yleensä aina pidettävä vahingonkorvauslaissa tarkoitettuna vakavana henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksena. A katsoi, että objektiivisesti arvioiden teon loukkaavuus on, sen luonne huomioiden, ollut omiaan aiheuttamaan hänelle korvattavaa kärsimystä. Vahinkoa kärsineen henkilöön liittyvät ominaisuudet eivät A:n mukaan vaikuta korvausedellytysten täyttymisarvioon.

Korvauksen määrän osalta A totesi, että teko on laadultaan ja tekotavaltaan ollut omiaan aiheuttamaan hänelle tavallista enemmän kärsimystä. Loukkaus on kohdistunut hänen henkeensä ja terveyteensä. Hän joutui olemaan kaksi tuntia stressitilanteessa, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa pelkoa hengen tai terveyden vaarantumisesta. Hallituksen esityksen HE 167/2003 mukaan joskus loukkauksen voidaan loukatun aseman vuoksi katsoa olevan omiaan aiheuttamaan hänelle tavallista vähemmän kärsimystä. Tiettyihin ammatteihin, kuten poliisina tai vartijana toimimiseen, voidaan katsoa sisältyvän velvollisuus sietää jonkinasteista loukkaavaa käytöstä. A korosti, että hänen asemansa työharjoittelua suorittavana poliisiopiskelijana on otettava huomioon. Hänellä oli tapahtumahetkellä ollut kokemusta poliisin kenttätoiminnasta noin 2,5 kuukautta ja poliisiammattikorkeakoulua hän oli käynyt 1,5 vuotta. Hänellä ei ole voinut olla kokenutta poliisia vastaavia valmiuksia suoriutua kyseessä olevasta erittäin vaarallisesta ja vaativasta tehtävästä. Tapahtuma aiheutti hänelle unettomuutta sekä vihan tunteita. Vasta jälkikäteen hän on ymmärtänyt täysin tilanteen vakavuuden. Tapahtumia on jälkipuitu asiaan koulutuksen saaneiden henkilöiden sekä työterveyslääkärin kanssa. A vetosi vielä poliisipsykologin lausuntoon poliisityön kriittisten tilanteiden aiheuttamasta traumaperäisestä stressistä ja sen vaikutuksesta työhön ja/tai yksityiselämään sekä korosti korvauskäytännön yhtenäisyyttä ja vahinkoa kärsineiden yhdenvertaista kohtelua tilanteissa, joissa korvausasiaa ei ole käsitelty tuomioistuimessa. Vastaavissa ja paljon lievemmän loukkauksen tapauksissa poliisimiehille on tuomioistuimissa määrätty korvauksia. Poliisimiehen ammatin ei ole katsottu olevan korvausta alentava seikka ainakaan vakavimpien loukkausten yhteydessä.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valtiokonttorin päätös kumottiin kärsimyskorvauksen osalta ja Valtiokonttori määrättiin suorittamaan A:lle rikosvahinkolain mukainen korvaus kärsimyksestä. Asia palautettiin Valtiokonttorille korvauksen määräämistä varten.

Vakuutusoikeuden perustelut

Valtiokonttori on 7.10.2013 antamassaan päätöksessä soveltanut kärsimyskorvauksen osalta kumotun rikosvahinkolain (935/1973) 5 §:n 1 momentin 1 kohtaa ja 5 §:n 2 momenttia, kun sen olisi pitänyt soveltaa rikosvahinkolain (1204/2005) 9 §:n 1 momenttia. Vakuutusoikeus on kuitenkin enemmän viivytyksen välttämiseksi tutkinut A:n vaatimukset palauttamatta asiaa Valtiokonttorille uudelleen käsiteltäväksi.

Rikosvahinkolain 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä suoritetaan korvaus sille, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on erityisen vakavasti loukattu tapon, murhan tai surman yrityksellä, törkeällä pahoinpitelyllä tai sen yrityksellä taikka muulla näihin rinnastettavalla rikoksella.

Hallituksen esityksessä rikosvahinkolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 192/2005, s. 14) on ehdotettu, että oikeus korvaukseen kärsimyksestä laajennetaan koskemaan törkeiden väkivaltarikosten uhreja. Ehdotus vastaa vahingonkorvauslain uudistuksessa omaksuttua peruslähtökohtaa, jonka mukaan myös henkilökohtaisen koskemattomuuden vakavista loukkauksista aiheutuu uhrille sellaista kärsimystä, jonka korvaaminen on perusteltua. Ehdotuksen mukaan oikeus korvaukseen kärsimyksestä rikosvahinkolain nojalla olisi henkirikoksen yrityksen sekä törkeän pahoinpitelyn tai sen yrityksen uhreilla. Hallituksen esityksessä on lakiehdotuksen 9 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 30) on todettu, että kärsimyksellä tarkoitetaan sitä henkistä kärsimystunnetta, joka henkilölle aiheutuu häneen kohdistetun rikoksen seurauksena. Kärsimys voi tyypillisesti ilmetä esimerkiksi pelon, nöyryytyksen, häpeän tai mielipahan tunteena. Korvauksen suorittaminen ei kuitenkaan edellytä erityistä selvitystä uhrille aiheutuneesta tunnereaktiosta, vaan teon luonne sinänsä riittää korvauksen perusteeksi. Hallituksen esityksessä on edelleen todettu (s. 31), että oikeus korvaukseen kärsimyksestä olisi sillä, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on erityisen vakavasti loukattu säännöksessä mainitulla rikoksella. Säännös vastaa osaksi vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohtaa, mutta sen soveltamisala on tarkoitettu tätä suppeammaksi. Säännöksessä luetellaan tapon, murhan ja surman yritys sekä törkeä pahoinpitely ja sen yritys rikoksina, joiden uhreilla olisi oikeus korvaukseen kärsimyksestä.

Hallituksen esityksessä laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 167/2003) on todettu (s. 58), että loukkauksen vakavuutta olisi arvioitava ennen muuta siltä kannalta, kuinka olennaisella tavalla teko loukkaa uhrin ihmisarvoa. Henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen vakavuuden arvioiminen ei välttämättä ole suoranaisesti sidoksissa loukkaavan teon rikosoikeudelliseen luonnehdintaan. Rikoslain 21 luvun 1—3 ja 6 §:ssä rangaistavaksi säädetyt tapon, murhan ja surman yritys sekä törkeä pahoinpitely voidaan yleensä katsoa vakaviksi henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksiksi. Korkein oikeus on ennakkopäätöksissään KKO 2012:100 ja KKO 2009:82 todennut, että tapon yritystä on yleensä aina pidettävä vahingonkorvauslaissa tarkoitettuna vakavana henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksena.

Rikosvahinkolain 9 §:n 2 momentin mukaan korvaus kärsimyksestä määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 2 momentissa säädettyjen perusteiden mukaan. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.

Hallituksen esityksessä HE 167/2003 on kyseistä lainkohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 61) todettu, että joskus loukkauksen voidaan loukatun aseman vuoksi katsoa olevan omiaan aiheuttamaan hänelle tavallista vähemmän kärsimystä. Tiettyihin ammatteihin, kuten poliisina tai vartijana toimimiseen, voidaan katsoa sisältyvän velvollisuus sietää jonkinasteista loukkaavaa käytöstä. Tämä voitaisiin ottaa huomioon korvausta alentavana tekijänä, jos loukkausta pidetään sietämisvelvollisuuden ylittävänä ja siitä siten katsotaan aiheutuneen loukatulle kärsimystä.

Tutkintailmoituksen mukaan rikoksentekijä oli 1.11.2012 ajanut avopuolisonsa ja lapsensa ulos asunnosta suusanallisesti ja ampuma-aseen esiin kaivamalla. Nämä olivat poistuneet asunnosta kun rikoksentekijä oli alkanut lataamaan esiin ottamaansa ampuma-asetta.

Paikalle oli saapunut poliisipartio, mukaan lukien A. He olivat ottaneet asunnon oven haltuunsa kevyen suojakilven kanssa. Asunnosta oli kuulunut useita laukauksia. Tämän jälkeen paikalle oli saapunut myös toinen poliisipartio. Kun toinen kyseisistä poliiseista oli saapunut asunnon ovelle kevyen suojakilven kanssa, asunnosta ammuttiin kolme laukausta oven läpi rappukäytävään. Poliisien toimesta rikoksentekijää oli käsketty lopettamaan ampuminen ja ilmoitettu poliisin olevan oven takana. Rikoksentekijä olisi tällöin halunnut 30 minuuttia omaa aikaa ja kun se ei ollut onnistunut, asunnon oven läpi oli tullut kaksi laukausta. Kolme poliiseista, mukaan lukien A, olivat perääntyneet ovelta ylemmän kerroksen tasanteelle säilyttäen näköyhteyden oveen. Oven läpi oli ammuttu vielä kaksi tai kolme laukausta, jotka olivat osuneet asunnon kerroksesta ylempään nousevien rappusten seinään lähelle poliiseja. Sittemmin paikalle oli saapunut useita poliisipartioita ja A oli vapautettu tilanteesta. Asunnosta oli tämän jälkeen kuulunut useita laukauksia ja laukauksia oli ammuttu ulos ikkunoista. Kun poliisit olivat sittemmin menneet sisälle asuntoon, rikoksentekijä oli löydetty kuolleena. Esitutkinnassa asiaa on tutkittu muun ohella murhan yrityksenä. Rikoksentekijän kuoleman johdosta asiaa ei ole käsitelty tuomioistuimessa.

Vakuutusoikeus toteaa, että rikoksentekijä oli ampunut useita kertoja asunnon oven läpi porraskäytävään sen jälkeenkin kun hänelle oli ilmoitettu poliisin olevan paikalla. Rikoksentekijän on siten täytynyt ymmärtää, että hänen ampumansa luodit olisivat voineet osua paikalla olleisiin poliiseihin ja että luodin osuma olisi varsin todennäköisesti voinut aiheuttaa poliisien tai jonkun heistä kuoleman. Näin ollen on katsottava, että kyse on ollut rikosvahinkolain 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta henkirikoksen yrityksestä.

Vakuutusoikeus toteaa vahingonkorvauslain esitöihin sekä korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2009:82 ja KKO 2012:100 viitaten, että tapon yritystä on yleensä aina pidettävä vahingonkorvauslaissa ja siten myös rikosvahinkolaissa tarkoitettuna vakavana henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksena. Sillä seikalla, että A on poliisimiehenä virkatehtäviä hoitaessaan joutunut edellä tarkoitetun rikoksen uhriksi, ei ole merkitystä arvioitaessa oikeutta kärsimyskorvaukseen, mutta se voidaan vahingonkorvauslain esitöidenkin perusteella ottaa huomioon kärsimyksen määrää arvioitaessa. Loukkaus, jossa A:ta kohti on ammuttu useita laukauksia ampuma-aseella, on vakuutusoikeuden arvion mukaan ollut laadultaan sellainen, että se on selkeästi ylittänyt poliisille kuuluvan sietämisvelvollisuuden. Vakuutusoikeus katsoo, että A:n henkilökohtaista koskemattomuutta on erityisen vakavasti loukattu tapon tai murhan yrityksellä. Näin ollen A:lla on rikosvahinkolain nojalla oikeus korvaukseen kärsimyksestä.

Lainkohdat

Rikosvahinkolaki 9 § 1 mom. 2 kohta ja 2 mom.

 
Julkaistu 24.4.2015