Etusivu » Ratkaisuja » VakO 98:2015

31.5.2016 VakO 98:2015

Viivästymishyvitys - Vanhempainpäiväraha - Oikeudenkäynnin kesto

Diaarinumero: 98:2015
Sovellettu lainsäädäntö: Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä 2 § 1 mom., 3 §, 4 §, 5 § 2 mom., 6 § ja 10 §, ...Sairausvakuutuslaki 17 luku 3 §
Antopäivä: 31.5.2016

Vakuutusoikeus katsoi, että vanhempainpäivärahaa koskevan asian käsittely oli viivästynyt Kansaneläkelaitoksessa kaksi vuotta ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa kaksi vuotta. Asian kokonaiskäsittelyaika oli yhdeksän vuotta neljä kuukautta. Suomen valtio määrättiin maksamaan A:lle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 6.000 euroa ja sen korotuksena 1.000 euroa eli yhteensä 7.000 euroa sekä korvaamaan hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet tarpeelliseksi ja kohtuulliseksi harkitut kulut.

Esitiedot

Kansaneläkelaitos antoi 12.1.2007 päätöksen, jolla se myönsi A:lle vanhempainpäivärahan 21.12.2006 lukien. Etuuden määrä perustui hakemuksessa selvitettyyn työtuloon 8.771,20 euroa.

A haki Kansaneläkelaitoksen päätökseen muutosta Kansaneläkelaitokselle 22.1.2007 saapuneella valituskirjelmällä.

Kansaneläkelaitos antoi 19.9.2007 väliaikaisen päätöksen, jolla se katsoi, että etuuden määrä perustuu hakemuksessa selvitettyyn työtuloon 27.459,42 euroa.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta poisti 25.11.2010 antamallaan päätöksellä Kansaneläkelaitoksen 12.1.2007 antaman päätöksen ja palautti asian Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi.

A haki sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan 25.11.2010 antaman päätöksen poistamista vakuutusoikeudelta.

Vakuutusoikeus hylkäsi 14.2.2013 antamallaan päätöksellä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen poistamista koskevan hakemuksen. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa vaadittujen oikeudenkäyntikulujen osalta asia palautettiin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle.

Kansaneläkelaitos antoi 19.6.2013 päätöksen, jolla vahvistettiin muutoksenhaun yhteydessä vanhempainpäivärahasta 19.9.2007 annettu väliaikainen päätös ja vakuutusoikeuden 14.2.2013 antama päätös pantiin täytäntöön.

A haki Kansaneläkelaitoksen päätökseen muutosta sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalta vaatien kuuden kuukauden työtulojen määräämistä hänen ajalla 6.11. - 20.12.2006 saamansa 4.756,50 euron työtulojen perusteella. A vaati lisäksi oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi hyvitystä kuudelta vuodelta korotettuna asian merkityksen vuoksi 2.000 eurolla eli yhteensä 11.000 euroa. A katsoi myös, että Kansaneläkelaitos on velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta hylkäsi 5.11.2014 antamallaan päätöksellä A:n valituksen, oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan vaatimuksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan perustelut

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 2 §:ssä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälää muutettiin lailla 81/2013, jolloin soveltamisalan piiriin tulivat myös muutoksenhakulautakunnat, joissa sovelletaan hallintolainkäyttölakia. Ennen muutosta lakia sovellettiin ainoastaan yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä riita-, hakemus- ja rikosasioissa. Siirtymäsäännöksen mukaan ennen 1.6.2013 vireille tulleissa asioissa sovelletaan lain 81/2013 voimaan tulleessa voimassa olleita säännöksiä. A toteaa, että asiaa koskeva valitus on toimitettu Kansaneläkelaitokselle 22.1.2007. Asian on katsottava tulleen tällöin vireille oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain tarkoittamalla tavalla. Näin ollen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettu laki ei tule sovellettavaksi asiassa, eikä A:lla ole sen nojalla oikeutta hyvitykseen.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä pykälässä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta katsoo, että asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A vaati vanhempainpäivärahaa koskevassa valituksessaan oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi hyvitystä kuudelta vuodelta korotettuna asian merkityksen vuoksi 2.000 eurolla eli yhteensä 11.000 euroa.

A totesi, että asiaa koskeva valitus on toimitettu Kansaneläkelaitokselle 22.1.2007. Käsittelyn pitkän keston ei voida katsoa merkittävästi johtuneen käsiteltävänä olevan asian laajuudesta tai vaikeudesta taikka A:n omasta menettelystä. Asialla on ollut A:lle suuri merkitys, koska kyse on hänen toimeentulostaan ja koska myös hänen vuonna 2009 laskettu vanhempainrahansa on perustunut nyt kysymyksessä olevaan vanhempainpäivärahaan. Asiassa on siten erityiset syyt ylittää 10.000 euron enimmäismäärä.

A katsoi nyt kysymyksessä olevan asian tulleen vireille vasta 27.6.2013, kun valitus Kansaneläkelaitoksen päätöksestä 19.6.2013 on tehty sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. A:n mukaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettu laki tulee siis asiassa sovellettavaksi. Menettelyn kokonaiskesto on kuitenkin laskettava 22.1.2007 lukien.

Vakuutusoikeuden ratkaisu oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisen osalta

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin siltä osin kuin se koski oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä. Suomen valtio määrättiin maksamaan A:lle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 6.000 euroa ja sen korotuksena 1.000 euroa eli yhteensä 7.000 euroa. Viivästymisen hyvittämistä koskeva vaatimus hylättiin enemmälti.

Asian näin päättyessä Suomen valtio velvoitettiin korvaamaan A:lle hyvityksen vaatimisesta aiheutuneina kuluina tarpeelliseksi ja kohtuulliseksi harkitut 450 euroa.

Vakuutusoikeuden perustelut

Oikeusohjeet

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 2 §:n 1 momentissa oli ennen sen muuttamista lailla (81/2013) säädetty, että tätä lakia sovelletaan yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävässä riita-, hakemus- ja rikosasiassa.

Lailla (81/2013) edellä mainittua säännöstä on muutettu siten, että lakia sovelletaan tuomioistuimessa käsiteltävässä lainkäyttöasiassa. Tuomioistuinta koskevia tämän lain säännöksiä sovelletaan myös valitusasioita käsittelemään perustettuihin lautakuntiin, joissa sovelletaan hallintolainkäyttölakia.

Lain (81/2013) voimaantulosäännöksen mukaan tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2013. Tämän lain voimaan tullessa tuomioistuimessa tai 2 §:n 1 momentissa tarkoitetussa lautakunnassa vireillä olevassa asiassa sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Lain (81/2013) esitöiden (HE 85/2012 vp) mukaan ehdotettuja säännöksiä ei sovellettaisi lain voimaan tullessa tuomioistuimissa eikä 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa lautakunnissa vireillä oleviin asioihin.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa.

Edelleen saman pykälän 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeus hyvitykseen 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä on vain sellaisella yksityisellä asianosaisella, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti:
1) asian laatu ja laajuus;
2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä;
3) asian merkitys asianosaiselle.

Edelleen saman pykälän 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan lisäksi huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1990) 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin jo oikaisuvaatimuksen tai muun vastaavan hallintomenettelyssä käsiteltävän vaatimuksen tekemisestä, jos tällainen vaatimus on lain mukaan tehtävä ennen kuin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika voi alkaa tätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Saman pykälän 2 momentin mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvityksen yhteismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos pääasia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Asiaa pidetään erityisen merkittävänä, jos se liittyy välittömästi henkilön terveyteen, toimeentuloon, oikeudelliseen asemaan tai muuhun vastaavaan seikkaan. Hyvitystä voidaan alentaa tai korottaa 4 §:n 1 momentissa mainitun tai muun niihin rinnastuvan seikan perusteella.

Edelleen saman pykälän 3 momentin mukaan hyvitys on enintään 10 000 euroa. Hyvityksen enimmäismäärä voidaan erityisestä syystä ylittää.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 10 §:n mukaan jos asianosaiselle myönnetään hyvitys, hänelle määrätään samalla valtion varoista korvattavaksi hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset kulut, jollei niitä muutoin korvata valtion varoista. Hyvitysvaatimuksen käsittelystä ei peritä maksua.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 4 §:n osalta lain esitöissä (HE 233/2008 vp) todetaan, että viivästymisen arviointi tapahtuu aina yksittäistapauksittain, eikä ole mahdollista yleisellä tasolla tyhjentävästi säätää, milloin oikeudenkäynti on viivästynyt. Oikeudenkäynnin kesto laskettaisiin oikeudenkäynnin alkamisesta siihen, kun ehdotetussa 9 §:ssä tarkoitettu ratkaisu hyvityksestä tehdään. Arvioitavana on, onko oikeudenkäynnin toteutunut kesto tuossa yksittäistapauksessa kohtuullinen. Tätä arvioitaessa otettaisiin huomioon erityisesti: 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä 3) asian merkitys asianosaiselle. Kysymys oikeudenkäynnin viivästymisestä olisi ratkaistavissa viime kädessä eri seikkojen kokonaisarvostelun perusteella. Huomioon tulisi ottaa ensinnäkin, kuinka laaja tai vaikea asia on. Merkityksellinen kriteeri on myös se, miten eri osapuolet ovat toimineet asian käsittelyssä ja miten se on vaikuttanut asian viipymiseen. Erityisesti hyvitystä vaatineen asianosaisen, mutta myös hänen vastapuolensa toimilla saattaa olla merkitystä. Asianosaisen toimiin voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi, jos asianosainen viivyttelee vastauksissaan ja muissa tuomioistuimen määräämissä toimissa ilman hyväksyttävää syytä. Esimerkiksi tuomioistuimen käsittelytoimien osalta tulisi kiinnittää huomiota muun muassa siihen, onko asian käsittelyyn sisältynyt pitkiä passiivisia jaksoja, jolloin asiassa ei ole tapahtunut toimenpiteitä. Huomioon tulisi ottaa myös asian merkitys hyvitystä vaatineelle asianosaiselle.

Hallituksen esityksessä 233/2008 vp todetaan edelleen, että koska oikeudenkäynnin viivästymisen arviointi perustuu ihmisoikeustuomioistuimessa yksittäistapauksittain suoritettavaan arviointiin, kohtuulliselle kestolle ei ole asetettavissa sellaista yleistä rajaa, jota voitaisiin käyttää apuna kansallisessa soveltamisessa. Ihmisoikeustuomioistuin on tosin lausunut joissakin tuomioissaan, että jonkinlaisena tavoitteena tulisi pitää, ettei mikään oikeusaste käsittelisi asiaa vuotta kauemmin. Käytännössä viivästymisestä saattaa olla kysymys silloin, kun suhteellisen tavanomaisen, laajahkon asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan noin viisi vuotta tai enemmän. Erityisen joutuisaa käsittelyä vaativissa asiaryhmissä kohtuullisen käsittelyajan vaatimus voi ylittyä jo aiemmin. Erityisen vaikeissa asioissa hyväksyttävä kokonaiskäsittelyaika voi toisaalta muodostua huomattavankin pitkäksi, jollei missään yksittäisessä vaiheessa tapahdu valtion vastuulle jäävää viivästymistä. Yli 10 vuoden käsittelyajat eivät kuitenkaan yleensä tällöinkään ole hyväksyttäviä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 10 §:n osalta lain esitöissä (hallituksen esitys 233/2008 vp) todetaan, että hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet kulut olisi erotettava pääasiasta aiheutuneista kuluista. Hyvitystä vaatinut asianosainen tai hänen pääasian vastapuolensa ei olisi velvollinen korvaamaan valtion kuluja. Ehdotetun pykälän mukaan, jos asianosaiselle myönnetään hyvitys, hänelle määrätään samalla valtion varoista korvattavaksi hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset kulut. Valtion kuluvastuu edellyttäisi, että asianosaisen hyvitysvaatimus menestyy ainakin osittain. Valtion olisi korvattava vain tarpeelliset ja kohtuulliset kulut. Hyvityksen vaatiminen on siinä määrin yksinkertaista, etteivät kulut voisi nousta korkeiksi. Korvattaviksi voisivat tulla myös muutoksenhausta aiheutuneet kulut.

Lain (81/2013) esitöiden (HE 85/2012 vp) mukaan ehdotettuja hyvityssäännöksiä sovellettaisiin kaikissa hallintolainkäyttöasioissa, myös esimerkiksi hallintoriita-asioissa ja ylimääräisessä muutoksenhaussa. Ylimääräisessä muutoksenhaussa oikeudenkäynnin kestoa ei kuitenkaan laskettaisi mukaan lainvoimaiseen ratkaisuun päättyneeseen oikeudenkäyntiin vaan sen kestoa arvioitaisiin itsenäisesti.

Sairausvakuutuslain 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos Kansaneläkelaitos hyväksyy kaikilta osin sille toimitetussa valituksessa esitetyt vaatimukset, sen on annettava asiasta oikaisupäätös. Oikaisupäätökseen saa hakea muutosta siten kuin 1 ja 2 §:ssä säädetään.

Saman pykälän 2 momentin mukaan jos Kansaneläkelaitos ei voi oikaista valituksen kohteena olevaa päätöstä 1 momentissa mainituin tavoin, sen on 30 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä toimitettava valituskirjelmä ja lausuntonsa asianomaisen muutoksenhakuelimen käsiteltäväksi. Kansaneläkelaitos voi tällöin väliaikaisella päätöksellä oikaista aikaisemman päätöksensä siltä osin kuin se hyväksyy valituksessa esitetyn vaatimuksen. Jos valitus on jo toimitettu muutoksenhakuelimelle, on väliaikaisesta päätöksestä ilmoitettava sille viipymättä. Väliaikaiseen päätökseen ei saa hakea muutosta.

Edelleen saman pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitetusta määräajasta voidaan poiketa, jos valituksen johdosta tarvittavan lisäselvityksen hankkiminen sitä edellyttää. Lisäselvityksen hankkimisesta on tällöin viipymättä ilmoitettava valittajalle. Valituskirjelmä ja lausunto on kuitenkin aina toimitettava asianomaiselle muutoksenhakuelimelle 60 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain soveltaminen

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO:2015:139 todennut, että hyvityslain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen sanamuoto poikkeaa 1.1.2010 voimaan tulleen hyvityslain (vuoden 2010 hyvityslaki) voimaantulosäännöksestä, jonka mukaan laissa tarkoitettu hyvitys voidaan määrätä maksettavaksi myös asiassa, joka on vireillä lain tullessa voimaan. Vuoden 2010 hyvityslaki ei ole koskenut hallintotuomioistuimia. Sovellettavana olleen lainmuutoksen esitöistä (HE 85/2012 vp) ei ilmene, miksi voimaantulosäännös poikkeaa sanamuodoltaan vuoden 2010 hyvityslain voimaantulosäännöksestä. Myös hyvityslain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen viittaus aikaisempiin säännöksiin jää hallintotuomioistuinten osalta epäselväksi. Korkein hallinto-oikeus on myös todennut, että hallintotuomioistuinten osalta ei ole aikaisemmin ollut voimassa vastaavia hyvitystä koskevia säännöksiä.

Hyvityslain tarkoituksena on taata tehokas kansallinen oikeussuojakeino oikeudenkäynnin keston muodostuessa sellaiseksi, että sitä voidaan pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastaisena oikeudenkäynnin viivästymisenä. Tällöin valtio voitaisiin tuomita korvaamaan viivästymisestä aiheutunut ihmisoikeusloukkaus. Korkein hallinto-oikeus on katsonut, että lähtökohtana ei siten voi olla, että hyvityslain muutoksen voimaantulo lykkääntyisi hallintolainkäytössä esimerkiksi valtiontaloudellisista syistä, vaan voimaantulosäännöstä on tulkittava ihmisoikeusmyönteisellä tavalla niin, että oikeudenkäynnin osapuolille on myös annettava mahdollisuus samaan oikeussuojaan mahdollisimman nopeasti kansallisessa muutoksenhaussa kuin mikä olisi mahdollista ihmisoikeustuomioistuimessa.

Edellä lausuttu huomioon ottaen sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan olisi tullut ottaa A:n vaatimus oikeudenkäynnin viivästyksen hyvittämisestä tutkittavakseen.

Enemmän viivytyksen välttämiseksi ja asian laatuun nähden vakuutusoikeus ottaa asian suoraan käsiteltäväkseen sitä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan palauttamatta.

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava ajanjakso

A:n valituskirjelmä koskien Kansaneläkelaitoksen 12.1.2007 antamaa päätöstä on saapunut Kansaneläkelaitokselle 22.1.2007, josta se on siirretty sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle käsiteltäväksi. Valitus on saapunut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan 23.8.2007. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta on antanut asiassa ratkaisun 25.11.2010 ja poistanut Kansaneläkelaitoksen 12.1.2007 antaman päätöksen ja palauttanut asian Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. A on hakenut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen poistamista vakuutusoikeudelle 14.1.2011 saapuneella hakemuksella. Vakuutusoikeus on antanut asiassa ratkaisunsa 14.2.2013, jolla se hylkäsi A:n hakemuksen. Vakuutusoikeus kuitenkin palautti asian sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle oikeudenkäyntikulujen osalta.

Kansaneläkelaitos on antanut asiassa uuden päätöksen 19.6.2013, jolla se vahvisti muutoksenhaun yhteydessä 19.9.2007 antamansa väliaikaisen päätöksen. A:n valituskirjelmä koskien Kansaneläkelaitoksen 19.6.2013 antamaa päätöstä on saapunut Kansaneläkelaitokselle 28.6.2013, josta se on siirretty sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle käsiteltäväksi. Valitus on saapunut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan 1.4.2014. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta on antanut asiassa ratkaisunsa 5.11.2014 ja hylännyt valituksen. A on valittanut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksestä vakuutusoikeuteen. Valitus on saapunut Kansaneläkelaitokselle 23.12.2014, josta se on siirretty vakuutusoikeudelle 9.1.2015. Vakuutusoikeus on antanut asiassa ratkaisunsa 31.5.2016. Asian kokonaiskäsittelyaika on näin ollen ollut noin 9 vuotta 4 kuukautta.

Oikeudenkäynnin viivästymisen arviointi asian käsittelyn eri vaiheissa

Asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella asia on ollut Kansaneläkelaitoksen käsittelyssä noin 7 kuukautta ajalla 22.1. - 23.8.2007 ennen kuin Kansaneläkelaitos on siirtänyt asian ensimmäisen kerran sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. Kansaneläkelaitoksen olisi tullut sairausvakuutuslain 17 luvun 3 §:n mukaisesti viimeistään 60 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä siirtää asia sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. Vakuutusoikeus toteaa, ettei asiakirjoista ilmene syytä sille, miksi asiaa ei ole siirretty muutoksenhakulautakunnalle sairausvakuutuslain 17 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa määräajassa.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta on antanut päätöksensä 25.11.2010 eli noin 3 vuoden ja 3 kuukauden kuluttua siitä, kun asia oli siirretty sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle Kansaneläkelaitokselta.

A on hakenut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen poistamista vakuutusoikeudelle 14.1.2011 saapuneella hakemuksella. Vakuutusoikeus on antanut asiassa ratkaisunsa 14.2.2013, jolla se hylkäsi A:n hakemuksen eli noin 2 vuoden ja 1 kuukauden kuluttua siitä, kun asia oli saapunut vakuutusoikeudelle. Vakuutusoikeus palautti asian sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle oikeudenkäyntikulujen osalta.

Kansaneläkelaitos on antanut asiassa uuden päätöksen 19.6.2013 eli noin 2 vuoden ja 7 kuukauden kuluttua siitä, kun sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta oli palauttanut asian sen käsiteltäväksi. Vakuutusoikeus toteaa, että Kansaneläkelaitos olisi voinut ylimääräisestä muutoksenhausta huolimatta antaa uuden päätöksen heti sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan 25.11.2010 antaman palautusratkaisun jälkeen. Päätöksellä 19.6.2013 Kansaneläkelaitos vahvisti muutoksenhaun yhteydessä 19.9.2007 antamansa väliaikaisen päätöksen. A:n valituskirjelmä koskien Kansaneläkelaitoksen 19.6.2013 antamaa päätöstä on saapunut Kansaneläkelaitokselle 28.6.2013, josta se on siirretty sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle käsiteltäväksi. Valitus on saapunut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan 1.4.2014. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella asia on ollut Kansaneläkelaitoksen käsittelyssä noin 9 kuukautta ajalla 28.6.2013 - 1.4.2014 ennen kuin Kansaneläkelaitos on siirtänyt asian sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. Kansaneläkelaitoksen olisi tullut sairausvakuutuslain 17 luvun 3 §:n mukaisesti viimeistään 60 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä siirtää asia sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle. Vakuutusoikeus toteaa, ettei asiakirjoista ilmene syytä sille, miksi asiaa ei ole siirretty muutoksenhakulautakunnalle määräajassa.

Vakuutusoikeus katsoo, että tarkasteltavana olevana aikana 22.1.2007 - 31.5.2016 asian käsittelyyn on liittynyt useita sellaisia vaiheita Kansaneläkelaitoksessa ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa, joissa oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Asian käsittelyn voidaan katsoa viivästyneen Kansaneläkelaitoksessa kaksi vuotta ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa kaksi vuotta. Vakuutusoikeus on tässä arviossaan ottanut erityisesti huomioon, että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle 23.8.2007 saapunut valitusasia olisi edellyttänyt asian käsittelemistä kiireellisenä. Asian käsittely ei sen sijaan ole viivästynyt vakuutusoikeudessa.

Hyvityksen määrän arviointi

Oikeudenkäynnin kohteena olleessa vanhempainpäiväraha-asiassa on ollut kyse vanhempainpäivärahan määrään vaikuttavista tuloista. Asia ei ole ollut laadultaan erityisen vaikea eikä siihen liittyvä materiaali poikkeuksellisen laaja. Asian useat käsittelyvaiheet huomioon ottaen vakuutusoikeus arvioi, että hyväksyttävä käsittelyaika nyt kysymyksessä olevassa asiassa on noin viisi vuotta. Asian käsittely kokonaisuudessaan vakuutusoikeuden ratkaisuun 31.5.2016 saakka on kestänyt yhteensä noin 9 vuotta 4 kuukautta. Viivästyksen keston perusteella A on oikeutettu hyvitykseen neljältä vuodelta eli saamaan hyvitystä 6.000 euroa.

Hyvityksen korotuksen arviointi

A on todennut valituksessaan, että asialla on ollut hänelle suuri merkitys, koska kyse on toimeentulosta ja koska myös vuonna 2009 laskettu vanhempainraha on perustunut nyt kysymyksessä olevaan vanhempainpäivärahaan. Vakuutusoikeus katsoo, että vanhempainpäivärahan määrää koskeva asia on liittynyt välittömästi A:n toimeentuloon ja se on siten ollut erityisen merkittävä, joten hän on oikeutettu hyvityksen korotukseen. Asian laatu huomioon ottaen vakuutusoikeus arvioi korotuksen kohtuulliseksi määräksi 1.000 euroa.

Hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet kulut

Vanhempainpäivärahaa koskevan asian yhteydessä A on vaatinut Kansaneläkelaitoksen velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa ja vakuutusoikeudessa yhteensä 900 eurolla. A:n valituksen tultua hylätyksi vakuutusoikeus on hylännyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen hallintolainkäyttölain oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan säännöksen perusteella.

Viivästymisen hyvittämisestä annetun lain mukaan jos asianosaiselle myönnetään hyvitys, hänelle määrätään samalla valtion varoista korvattavaksi hyvityksen vaatimisesta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset kulut. Vakuutusoikeuden arvion mukaan tarpeellisina ja kohtuullisina kuluina, mukaan lukien muutoksenhausta sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen aiheutuneet kulut, on hyvitysvaatimuksen osalta pidettävä 450 euroa.

Lainkohdat

Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä 2 § 1 mom., 3 §, 4 §, 5 § 2 mom., 6 § ja 10 §
Sairausvakuutuslaki 17 luku 3 §

 
Julkaistu 7.9.2016