VakO 744:2012

Kysymys siitä, onko ansiopäivärahan korotetun ansio-osan saamisen edellytykseksi säädetty vähintään 20 vuoden työssäoloaika hankittava uudelleen sen jälkeen, kun sanotun etuuden maksamisen enimmäisaika on täyttynyt. Asiaa ratkaistaessa otettiin huomioon myös sosiaali- ja terveysministeriön antamat työttömyysturvalain soveltamisohjeet.

Esitiedot

A oli hakenut ansiopäivärahaa ja korotettua ansio-osaa 2.2.2009 alkaen. A:lle oli hänen edellisen työttömyysjaksonsa aikana maksettu korotettua ansio-osaa 150 päivän ajalta eli lain mukaiselta enimmäisajalta. Enimmäisaika oli täyttynyt 18.1.2007. Työttömyyskassa oli 11.4.2011 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle ansiopäivärahaa 2.2.2009 alkaen. Päätöksen mukaan A:lla ei ollut oikeutta korotettuun ansio-osaan, koska A ei ollut ennen työn menettämistä hankkinut työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta. A haki muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta ja vaati korotetun ansio-osan myöntämistä.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut

Työttömyysturvalain 6 luvun 3 §:n mukaan ansiopäivärahan 2 §:n 2 momentin mukaista korotettua ansio-osaa maksetaan työnhakijalIe, joka:

1) on menettänyt työnsä työsopimuslain 7 luvun 3, 4, 7 tai 8 §:ssä tarkoitetuista taloudellisista tai tuotannollisista syistä, vastaavista syistä merimieslain mukaan tai julkisen yhteisön toiminnasta johtuvista vastaavista syistä;

2) on ennen työn menettämistä ollut palkansaajakassan jäsen vähintään viisi vuotta; ja

3) on ennen työn menettämistä hankkinut 11 §:ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta.

A:lle on maksettu korotettua ansio-osaa aiemmin 8.4.2006 päättyneen työsuhteen perusteella enimmäisaika 150 päivää. Tämän jälkeen ennen työn menettämistä 30.12.2008 A ei ole hankkinut työttömyysturvalain 6 luvun 11 §:ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta. Näin ollen A:lla ei ole uudelleen oikeutta korotettuun ansio-osaan. A:n valituksessa esittämän perusteella päätöstä ei voida muuttaa.

Muutoksenhaku vakuutusoikeuteen

A haki muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että hänelle myönnetään korotettu ansio-osa 150 päivältä.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

A:lla on oikeus ansiopäivärahan korotettuun ansio-osaan 2.2.2009 alkaen, mikäli hän muutoin täyttää sen saamisen edellytykset. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin ja asia palautettiin työttömyyskassalle toimenpiteitä varten. Äänestysratkaisu 3 - 2.

Vakuutusoikeuden perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet:

Työttömyysturvalain 31.12.2009 saakka voimassa olleen 6 luvun 3 §:n mukaan ansiopäivärahan 2 §:n 2 momentin mukaista korotettua ansio-osaa maksetaan työnhakijalle, joka on menettänyt työnsä työsopimuslain 7 luvun 3, 4, 7 tai 8 §:ssä tarkoitetuista taloudellisista tai tuotannollisista syistä; on ennen työn menettämistä ollut palkansaajakassan jäsen vähintään viisi vuotta; ja on ennen työn menettämistä hankkinut 11 §:ssä tarkoitettua työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta. Korotettua ansio-osaa maksetaan yhteensä enintään 150 päivältä.

Lain esityöt:

Työttömyysturvalain muuttamisesta annetun lain (459/2005) esitöissä (HE 48/2005 vp) on edellä selostetun säännöksen osalta todettu, että korotettua ansio-osaa maksetaan yhteensä 150 päivältä, kun korotetun ansio-osan saamisen edellytykset ovat täyttyneet. Esitöissä on edelleen todettu, että korotusosan maksaminen edellyttää vähintään 20 vuoden työssäoloaikaa ja että työssäoloaikaa koskevan vaatimuksen tulee täyttyä työn menettämishetkeen mennessä.

Työttömyysturvalain soveltamisohjeet:

Työttömyysturvalain 14 luvun 4 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaa yhdenmukaisen käytännön aikaansaamiseksi työttömyysetuuksissa yleiset ohjeet.

Sosiaali- ja terveysministeriön edellä mainitun säännöksen nojalla antamissa työttömyysturvalain soveltamisohjeissa (STM/2345/2008) on 31.12.2009 saakka voimassa olleen 6 luvun 3 §:n osalta todettu, että korotetun ansiopäivärahan 150 päivän enimmäiskeston osalta ei ole olemassa säännöstä enimmäisajan laskemisen alkamisesta alusta. Tämä tarkoittaa soveltamisohjeiden mukaan sitä, että sen jälkeen, kun henkilölle on maksettu 150 päivän enimmäisaika korotettua ansio-osaa, sitä voidaan ansiopäivärahaan myöntää vasta, kun henkilö on uudelleen täyttänyt kaikki korotetun ansio-osan saamisen edellytykset, mukaan lukien 20 vuoden työssäoloedellytys.

Tosiseikat:

Työttömyyskassa oli myöntänyt A:lle työttömyysturvalain mukaista ansiopäivärahaa ja korotettua ansio-osaa 23.6.2006 alkaen. Korotettua ansio-osaa oli maksettu 150 päivän ajalta eli lain mukaiselta enimmäisajalta. Enimmäisaika oli täyttynyt 18.1.2007. Sittemmin A oli työllistynyt uudelleen 17.3.2008 lukien. Tämä työsuhde oli päättynyt 31.12.2008 sen vuoksi, että työnantaja oli asetettu konkurssiin. Työttömäksi jouduttuaan A oli hakenut ansiopäivärahaa ja korotettua ansio-osaa.

Työttömyyskassa on myöntänyt A:lle ansiopäivärahaa 2.2.2009 alkaen, mutta hylännyt hakemuksen korotetun ansio-osan osalta. Hylkäämisen perusteena on ollut se, että A ei ollut ennen työn menettämistä hankkinut työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta. Työttömyyskassa on katsonut, että saadakseen uudelleen ansiopäivärahan korotettua ansio-osaa A:n olisi hankittava uudelleen 20 vuoden työssäoloaika.

A on katsonut olevansa oikeutettu ansiopäivärahan korotettuun ansio-osaan 2.2.2009 alkaen, koska hän on täyttänyt kaikki sen saamisen edellytykset ja koska laissa ei ole määrätty, että työnhakija ei voi saada uudelleen korotettua ansio-osaa.

Oikeudellinen arviointi:

Sovellettavan säännöksen mukaan ansiopäivärahan korotetun ansio-osan työssäoloaikaa koskeva edellytys täyttyy, jos työnhakija on ennen työn menettämistä hankkinut työssäoloaikaa vähintään 20 vuotta. A:n on aikaisemmin katsottu täyttäneen tämän edellytyksen ja hänelle on myönnetty enimmäisaika korotettua ansio-osaa.

Nyt käsiteltävässä asiassa on kysymys siitä, onko korotetun ansio-osan saamisen edellytykseksi säädetty vähintään 20 vuoden työssäoloaika hankittava uudelleen sen jälkeen, kun sanotun etuuden maksamisen enimmäisaika on kertaalleen täyttynyt.

Sovellettavassa säännöksessä on edellytetty vähintään 20 vuoden työssäoloajan hankkimista ennen työn menettämistä. Säännöksen sanamuodon mukaan olisi siis pidettävä riittävänä, että työnhakija on hankkinut vähintään 20 vuotta työssäoloaikaa ennen kuin työttömyys, jonka perusteella etuutta haetaan, on alkanut. Työttömyyskassa on kuitenkin katsonut, että vähintään 20 vuoden työssäoloajan hankkimista koskevan edellytyksen täytyy täyttyä uudelleen etuuden maksamiselle säädetyn enimmäisajan täyttymisen jälkeen. Työttömyyskassan kanta vastaa sosiaali- ja terveysministeriön antamissa työttömyysturvalain soveltamisohjeissa esitettyä kantaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön antamissa työttömyysturvalain soveltamisohjeissa on siis todettu, että vähintään 20 vuoden työssäoloaika on hankittava uudelleen korotetun ansio-osan maksamiselle säädetyn enimmäisajan täyttymisen jälkeen. Sosiaali- ja terveysministeriölle on annettu työttömyysturvalaissa valtuutus soveltamisohjeiden antamiseen. Tarkoituksena on yhdenmukaisen soveltamiskäytännön aikaansaaminen. Valtuutuksesta huolimatta kyseiset soveltamisohjeet eivät ole työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaa tai vakuutusoikeutta sitovia niiden ratkaistessa työttömyysturvalain mukaista valitusasiaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön antamilla soveltamisohjeilla pyritään yhdenmukaisen soveltamiskäytännön toteutumiseen työttömyysturvalain mukaisissa asioissa. Tämän vuoksi niille on perusteltua antaa merkitystä myös työttömyysturvaa koskevaa valitusasiaa ratkaistaessa. Soveltamisohje, joka ei ole sitova, ei kuitenkaan oikeuta tulkitsemaan lakia sen sanamuodon vastaisesti. Asiassa ei ole todettavissa muutakaan oikeudellisesti hyväksyttävää perustetta soveltaa 31.12.2009 saakka voimassa ollutta työttömyysturvalain 6 luvun 3 §:ää sanamuotonsa vastaisesti. Tämän vuoksi korotetun ansio-osan saamiseksi riittää muiden edellytysten täyttyessä vähintään 20 vuoden työssäoloajan hankkiminen kertaalleen. Työssäoloaikaa koskevaa edellytystä ei siis tarvitse täyttää uudelleen ennen uuden työttömyysjakson alkamista. Näin ollen A:lta ei voida evätä oikeutta ansiopäivärahan korotettuun ansio-osaan työttömyyskassan ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksissä mainituilla perusteilla.

Eri mieltä olleiden jäsenten lausunto

Eri mieltä olleet jäsenet hylkäsivät valituksen työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen perusteluin.

Eri mieltä olleet jäsenet totesivat lisäksi, että 31.12.2009 saakka voimassa olleen työttömyysturvalain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan korotettua ansio-osaa ja peruspäivärahan korotusosaa maksetaan yhteensä enintään 150 päivältä. Työttömyysturvalaissa tai sen esitöissä (HE 115/2002 vp, HE 48/2005 vp ja HE 179/2009 vp) ei ole otettu kantaa korotetun ansio-osan enimmäisajan laskemisen aloittamiseen alusta kuten työllistymisohjelmalisän osalta, josta säädettiin 6 luvun 3 a §:ssä sellaisena kuin se oli voimassa ajalla 1.7.2005 - 31.12.2009, sekä kuten korotetun ansio-osan osalta työttömyyden alkaessa, työllistymistä edistävien palvelujen osalta tai muutosturvan ansio-osan osalta, joista säädetään 1.10.2010 voimaan tulleissa 6 luvun 3 ja 3 b - 3 d §:issä. Eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että A:lla ei ole oikeutta korotettuun ansio-osaan ennen kuin hän on täyttänyt kaikki korotetun ansio-osan saamisen edellytykset uudelleen.

Äänestys

3 - 2