18.6.2019 VakO 661:2018

Työeläkelakien soveltaminen - Työntekijän eläkelain piiriin kuuluminen - Eläkevakuutus - Työsuhde

Diaarinumero: 661:2018
Sovellettu lainsäädäntö: Työntekijän eläkelaki 1 §, 2 § ja 4 §, ...Työsopimuslaki 1 luku 1 §
Antopäivä: 18.6.2019

Asiassa ratkaistiin kysymys siitä, oliko B:n toimintaan A Oy:ssä sovellettava työntekijän eläkelakia vai yrittäjän eläkelakia. B:n A Oy:lle tekemistä työpalveluista oli laskutettu toiminimi C:n kautta. Verotarkastuksessa toiminimi C:llä harjoitetuksi varsinaiseksi elinkeinotoiminnaksi oli katsottu kauneudenhoito. Sen, että toiminimi C:llä oli myyty B:n suorittamia kuljetuspalveluita, ei katsottu vastanneen asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta. A Oy:n B:lle maksamaa korvausta pidettiin ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana. B:n katsottiin tehneen lähinnä kuljetukseen ja kaluston huoltoon liittyviä tehtäviä A Oy:n omistamilla ajoneuvoilla sen tarpeiden ja annettujen ohjeiden mukaan. B oli toiminut vastiketta vastaan A Oy:n lukuun eikä hänellä katsottu olleen yritystoimintaan keskeisesti kuuluvaa yrittäjän riskiä. Asiassa esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioituaan vakuutusoikeus katsoi kyseessä olleen työsuhteessa tapahtunut työskentely. B:n toimintaan A Oy:ssä tuli näin ollen soveltaa työntekijän eläkelakia. A Oy:n valitus hylättiin.

Esitiedot

Eläketurvakeskus antoi eläkelaitoksen pyynnöstä päätöksen, jonka mukaan B:n työskentely A Oy:lle kuului työntekijän eläkelain soveltamisalaan.

A Oy ja B hakivat Eläketurvakeskuksen päätökseen muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta ja katsoivat, että B:n toiminta kuului yrittäjän eläkelain piiriin.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut

Eläketurvakeskuksen antamalla päätöksellä on katsottu, että B:n työskentelyn A Oy:lle on katsottu tapahtuneen työsuhteessa.

A Oy:n ja B:n valituksessa on katsottu, että B ei ole työskennellyt työsuhteessa vaan toiminut yrittäjän ominaisuudessa. Valituskirjelmän mukaan B on laajasti vastannut kuljetusten logistiikasta ja erilaisten lupien sekä kuljetusasiakirjojen hankkimisesta eri maissa sekä ajoreittien suunnittelusta.

Asiakirjoista ilmenee, että toiminimi C on kauneusalan yritys, jolla on toimialana myös kuljetusalan konsultointi. Verotarkastuksen tietojen perusteella B on vastannut rekkojen kuljettamisesta yrityksen osoittamasta paikasta toiseen. Kuljetuskalusto on ollut A Oy:n omistamaa. Toiminimi C on laskuttanut A Oy:tä B:n ajamista työtunneista.

Muutoksenhakulautakunta katsoo, että käytetty laskutusperuste on viitannut siihen, että B on tehnyt vain kuljetustyötä, eikä laskutusyrityksen toimialaan kuuluvaa konsultointityötä. Yrittäjätoiminnalle tyypillistä riskiä ei B:n työskentelyn osalta ole ollut, koska hän ei ole työskennellyt omalla kalustolla.

B:n katsotaan työskennelleen A Oy:n johdon ja valvonnan alaisena työntekijän eläkelain mukaisessa työsuhteessa vuosina 2011 ja 2012, koska B:n ei ole osoitettu laskutuksen tietojenkaan perusteella tehneen kuljetusalan konsultointiin liittyviä tehtäviä A Oy:lle.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A Oy haki vakuutusoikeudelta muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, ettei B:n työskentelyä katsota työntekijän eläkelain piiriin kuuluvaksi.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden päätöksen perustelut

Työntekijän eläkelain 1 §:n 2 momentin mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään ja kustantamaan työntekijälleen tämän lain mukaisen eläketurvan Suomessa tehdystä työstä, jollei jäljempänä muuta säädetä.

Saman lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan työsuhteella tarkoitetaan tässä laissa työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n mukaiseen työsopimukseen perustuvaa työsuhdetta.

Yrittäjän eläkelain 1 §:n 3 momentin mukaan yrittäjän on järjestettävä tässä laissa tarkoitettu eläketurva työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa (354/1997) tarkoitetussa työeläkevakuutusyhtiössä tai vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitetussa eläkekassassa, joka harjoittaa tämän lain mukaista työeläkevakuuttamista. Saman lain 3 §:n mukaan yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa tai virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa.

Kun työeläkelakeja sovellettaessa ratkaistaan sitä, onko kyseessä työsuhteessa vai yrittäjänä tapahtunut toiminta, keskeistä on edellä selostettujen säännösten sisältö huomioon ottaen arvioida, täyttyvätkö työsopimuslaissa säädetyt työsuhteen tunnusmerkit. Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työsopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jossa työntekijä sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan.

Kaikkien työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyjen edellytysten tulee täyttyä samanaikaisesti, jotta kyseessä voidaan katsoa olevan työsuhde. Edellytysten täyttymistä arvioidaan kokonaisharkinnalla, jossa otetaan huomioon kaikki asiassa esitetty selvitys. Työnantajan johto- ja valvontaoikeus eli direktio-oikeus on käytännössä keskeisin tunnusmerkeistä, kun arvioidaan, onko kyse työsuhteessa tehdystä työstä vai esimerkiksi toimeksiantosuhteessa tapahtuneesta toiminnasta. Koska työnantajalla on päätösvalta työtä koskevissa asioissa sekä oikeus johtaa ja valvoa työn tekemistä, työsuhteessa olevan työntekijän asema suhteessa työnantajaan on epäitsenäinen. Työnantajan direktio-oikeuden osalta oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on vakiintuneesti katsottu, että pelkkä oikeus johtoon ja valvontaan on tämän työsuhteen tunnusmerkin täyttymiseksi riittävää. Työsuhteessa olevasta työntekijästä poiketen yrittäjä on itsenäisessä asemassa suhteessa työnteettäjään eikä tämä ole työnteettäjän direktio-oikeuden alainen. Työnteettäjä ja työnsuorittaja eivät voi eläkelaitoksia sitovasti sopia siitä, onko kysymyksessä työsuhde.

Asiassa on kysymys B:n A Oy:lle vuosina 2011 ja 2012 tekemistä työpalveluista, joista ei ollut kirjallista sopimusta osapuolten kesken. Laskutus oli tapahtunut toiminimi C:n kautta. Toiminimi C oli merkitty ennakkoperintärekisteriin maaliskuussa 2012 ja sen haltija oli B:n puoliso. Laskutukseen oli sisältynyt arvonlisäveron osuus.

Toiminimellä C harjoitettuun liiketoimintaan oli vuonna 2013 tehty vuosien 2011 ja 2012 tilikausiin kohdistunut verotarkastus. Siinä toiminimellä C harjoitetuksi varsinaiseksi elinkeinotoiminnaksi oli katsottu kauneudenhoito. Sen, että toiminimellä C oli myyty B:n suorittamia kuljetuspalveluita, ei katsottu vastanneen asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta. Verotarkastuskertomuksessa B:n A Oy:lle tekemistä työpalveluista maksettua korvausta on pidetty ennakkoperintälain 13 §:n mukaisena palkkana.

B:n henkilökohtaista verotusta on verotarkastuksen jälkeen oikaistu siten, että hänen ansiotuloihinsa on lisätty palkaksi katsotut tulot edellä tarkoitetuista työpalveluista. Verotuksen oikaisulautakunta ei katsonut yritystoiminnan yleisten tunnusmerkkien B:n harjoittamien työpalvelujen osalta täyttyneen eikä B:n henkilökohtaista verotusta koskevaa ratkaisua edellä mainittujen tulojen osalta muutettu. Hallinto-oikeudelle tämän jälkeen osoittamansa valituksen B on A Oy:n mukaan peruuttanut.

Eläkelaitos on B:n esittämän pyynnön johdosta lisännyt tälle eläkkeeseen oikeuttaviksi ansiot työsuhteesta A Oy:öön vuosilta 2011 ja 2012 sekä tehnyt tähän liittyen työntekijän eläkelain mukaisten vakuutusmaksujen maksuunpanot. A Oy teki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle perustevalituksen näistä maksuunpanoista. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta kumosi maksuunpannut työntekijän eläkelain mukaiset vakuutusmaksut, siirsi asian eläkelaitokselle ja velvoitti sen ennen asian ratkaisemista hakemaan päätöksen Eläketurvakeskukselta, koska sovellettavasta eläkelaista oli syntynyt epäselvyyttä.

Verotarkastuskertomuksen mukaan B oli kertonut antaneensa A Oy:lle kuljetus- ja huoltopalveluita. Työ oli ollut A Oy:n omistamien rekkojen ajamista ja huoltamista. A Oy:n edustaja oli verotarkastuksessa kertonut tehdystä työstä pääosin samoin. Kyse oli ollut tilapäisestä kuljetuspalvelun tarpeesta ja siihen oli käytetty B:n työpanosta. B oli pyydetty paikalle tarvittaessa tai edellisen työvuoron yhteydessä oli sovittu seuraavasta työvuorosta. A Oy oli määrännyt työajat ja ajoreitit. A Oy:llä oli ollut vakuutukset vain omistamansa kaluston, mutta ei B:n työpanoksen osalta. A Oy:n käsityksen mukaan kyse oli ollut aliurakoinnista.

Asiassa on riidatonta, että B:n toiminta A Oy:ssä oli perustunut sopimukseen ja toiminnasta oli maksettu vastiketta. Toiminimi C oli laskuttanut toimeksiantajaa pelkästä työstä eli B:n suorittamista työpalveluista. A Oy on kuitenkin katsonut, että B oli ollut yrittäjän asemassa ja kysymys oli ollut puolin ja toisin arvonlisäverollisesta yritystoiminnasta. A Oy on verotarkastuksen jälkeen työeläkelainsäädännön soveltamista koskevassa valitusasiassa vedonnut siihen, että se oli ostanut toiminimi C:ltä tietojärjestelmän ohjelmointiin ja muokkaukseen liittyviä palveluita. B ei ollut toiminimi C:n edustajana voinut käyttää omaa kalustoaan, koska tietojärjestelmät toimivat vain A Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden autoissa. B oli kuitenkin pystynyt tekemään erilaisia kirjallisia töitä, kuten tilastointia ja seurantaa sekä ulkomaankaupan laskutusjärjestelmän suunnittelua omista työtiloistaan käsin. A Oy:n mukaan riidanalaiset summat olivat alan käypään palkkatasoon verrattuna olleet huomattavasti suuremmat, mikä voidaan katsoa osoitukseksi yritystoiminnan riskin korvaamisesta yrittäjälle.

Vakuutusoikeus pitää verotarkastuskertomusta luotettavimpana selvityksenä B:n toiminnasta A Oy:ssä. Kyse katsotaan olleen lähinnä kuljetukseen ja kaluston huoltoon liittyvistä tehtävistä, joita B oli tehnyt A Oy:n omistamilla ajoneuvoilla sen tarpeiden ja annettujen ohjeiden mukaan. Työtä oli tehty vastiketta vastaan A Oy:n lukuun eikä B:llä katsota olleen yritystoimintaan keskeisesti kuuluvaa yrittäjän riskiä. Tehdyn kuljetus- ja huoltotyön ei voida myöskään katsoa kuuluneen kyseessä olevan toiminimi C:n varsinaiseen liiketoimintaan. A Oy ei ole esittänyt luotettavaa selvitystä, joka tukisi myöhemmin esitettyä tarkennettua kertomusta tietojärjestelmiin liittyvien palveluiden ostamisesta.

Esitetyn selvityksen mukaan B:llä oli samoihin aikoihin ollut myös toinen toimeksiantaja, jolle tehdyistä työpalveluista oli laskutettu saman toiminimi C:n kautta. Myös tältä osin maksettua korvausta on verotuksessa pidetty ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana. B:llä ei tuolloin myöskään ollut omaa palkattua henkilökuntaa.

Vakuutusoikeus katsoo asiassa esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioituaan B:n olleen sitoutunut tekemänsä sopimuksen perusteella henkilökohtaisesti tekemään työtä vastiketta vastaan A Oy:n lukuun sen johdon ja valvonnan alaisena siten, että kyseessä on ollut työsuhteessa tapahtunut työskentely. Näin ollen B:n toimintaan A Oy:ssä vuosina 2011 - 2012 tulee soveltaa työntekijän eläkelakia.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 1 §, 2 § ja 4 §
Työsopimuslaki 1 luku 1 §

 
Julkaistu 14.2.2020