28.1.2020 VakO 1973:2018

Työeläke - Eläkevakuutus - Vakuuttamisvelvollisuus

Diaarinumero: 1973:2018
Sovellettu lainsäädäntö: Työntekijäin eläkelaki 1 §, Työntekijän eläkelain voimaanpanolaki 1 § 1 mom.
Antopäivä: 28.1.2020

A:lla oli ollut määräysvallassaan kaksi yritystä F Oy ja T Oy. F Oy:stä T Oy:öön vuokratut työntekijät oli vakuutettu työntekijäin eläkelain (TEL) mukaan F Oy:n työeläkevakuutuksessa ja F Oy oli suorittanut työeläkevakuutusmaksut. Verotarkastuksessa F Oy:n liiketoimintaa ei pidetty todellisena itsenäisenä liiketoimintana ja hovioikeus oli katsonut kirjanpito- ja veropetosasiassa T Oy:n olleen todellinen työnantaja. A oli vedonnut hovioikeuden päätökseen ja vaatinut maksettujen eläkevakuutusmaksujen palauttamista ja eläkevakuutuksen ottamista takautuvasti toisesta eläkelaitoksesta työnantajana konkurssitilassa oleva T Oy. Vakuutusoikeus hylkäsi valituksen ja totesi, että hovioikeuden päätöksellä ei ollut ratkaistu kysymystä siitä, kenellä työnantajalla oli asiassa lakisääteisen työeläketurvan järjestämisvastuu. Hovioikeuden päätöksen oikeusvoiman ei voitu katsoa estävän antamasta TEL:n nojalla vakuuttamisvelvollisesta työnantajasta ratkaisua, joka poikkesi hovioikeuden rikosasiassa antamasta tuomiosta.

Esitiedot

A oli omistanut 10.10.2001 alkaen 55 prosenttia T Oy:n ja 29.11.2004 alkaen 100 prosenttia F Oy:n osakkeista. A oli ollut sekä T Oy:n että F Oy:n hallituksen jäsen. T Oy:n käyttämät työntekijät oli vuokrattu F Oy:stä. T ja F Oy:öiden verotarkastuskertomuksissa oli katsottu työntekijöiden tosiasialliseksi työantajaksi T Oy eikä F Oy:n toimintaa ollut voitu pitää todellisena itsenäisenä liiketoimintana. Käräjäoikeus oli muun muassa törkeää kirjanpitorikosta ja veropetosta koskevassa tuomiossa katsonut tulleen näytetyksi, että työntekijöiden työnantajaksi oli keinotekoisesti kirjattu F Oy siinä tarkoituksessa, että T Oy kykenisi sillä tavoin välttämään veroja. Myös hovioikeus oli katsonut, että F Oy ei ollut ollut liiketaloudellisin periaattein toimiva yhtiö eikä F Oy:n työntekijänvuokraus T Oy:lle ollut ollut todellista liiketoimintaa. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisuissa oli mainittu, että A:n mukaan työntekijöiden vuokraus F Oy:ltä T Oy:lle oli todellista liiketoimintaa.

A oli vaatinut, että eläkevakuutusyhtiössä X yrityksen F Oy:n työeläkevakuutuksessa vakuutetut työntekijät tulisi taannehtivasti siirtää yrityksen T Oy:n eläkevakuutusyhtiöstä Y ottamaan työeläkevakuutukseen, koska heidän todellinen työnantajansa oli yleisten tuomioistuimien ja hallintotuomioistuimien, kuten myös verottajan ja syyttäjän vahvistamalla tavalla ollut T Oy.

Eläketurvakeskuksen soveltamisalaratkaisu

Eläketurvakeskus antoi eläkevakuutusyhtiöiden pyynnöstä valituskelpoisen soveltamisalaratkaisun siitä, onko F Oy ollut ajalla 1.12.2004 – 12.12.2006 eläkevakuutusyhtiössä X vakuutettujen työntekijöiden työnantaja ja sen vuoksi velvollinen järjestämään työntekijöilleen eläketurvan.

Eläketurvakeskuksen soveltamisalaratkaisun perustelut

Työnantaja on velvollinen järjestämän työsuhteessa olevalle työntekijälleen työeläketurvan asianomaisen työsuhde-eläkelain mukaan, jos lain piiriin kuulumisen edellytykset täyttyvät (TyEL 1 §, 31.12.2006 saakka TEL 1 §, TaEL 2 §)

Kun työntekijän eläkelain (TyEL) 10 §:n nojalla ratkaistaan, mikä taho on työeläkevakuuttamisesta vastuussa oleva työnantaja, tilannetta arvioidaan kokonaisuutena. Kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa huomioon TyEL:n 189 §:n periaatteet.

TyEL 189 §:n mukaan, jos eläketurvan järjestämisvelvollisuuden kiertämiseksi, työeläkevakuutusmaksun välttämiseksi, perusteettoman eläketurvan järjestämiseksi tai muusta vastaavasta syystä oikeustoimelle on annettu sellainen sisältö, joka ei vastaa asian todellista luonnetta tai tarkoitusta tätä järjestämisvelvollisuutta ratkaistaessa, työeläkevakuutusmaksua määrättäessä tai eläkeasiaa käsiteltäessä on meneteltävä asian todellisen luonteen tai tarkoituksen mukaisesti. Tältä osin asiasisällöllisesti vastaava säännös on ollut myös TEL:ssä (TEL 1 § 6 mom.).

Työnantajatahon määrittämiseen liittyvässä kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa huomioon muodollisena työnantajana näyttäytyneen tahon toiminnan tosiasiallisesta luonteesta saatu selvitys. Työnantajatahon määrittämisestä koskevassa kokonaisarvioinnissa voidaan tulkinnallisena apuna ottaa huomion myös muualla kuin työeläkelainsäädännössä olevat säännökset ja ratkaisut. Esimerkiksi verotuskäytäntöä voidaan hyödyntää soveltuvin osin kokonaisarvioinnissa. Verotusta koskevat ratkaisut eivät kuitenkaan ratkaise sitä, miten työntekosuhdetta tai työantaja-asemaa työeläkelakeja sovellettaessa arvioidaan. Työeläkelakeja sovellettaessa noudatetaan työoikeudellista työsuhteen käsitettä ja myös työnantajataho määritellään työoikeudellisin perustein (TyEL 2 §)

Eläketurvakeskus totesi, että verotarkastuksissa ja oikeudenkäynneissä A:n lähipiirin yhtiöiden toimia oli tarkasteltu verotuksellisesta näkökulmasta ja tarkoituksena oli ollut lähinnä tehdä jälkikäteinen arvio siitä, voidaanko yhtiöiden välisiä oikeustoimia verotuksellisesti pitää asianmukaisina, minkä vuoksi edellä mainituissa prosesseissa työnantajatahosta tehdyille johtopäätöksille ei voi asiaa työeläkelakien näkökulmasta arvioitaessa antaa sellaisenaan ratkaisevaa merkitystä.

Eläketurvakeskus totesi, että A sekä yhtiöt F Oy ja T Oy olivat aikanaan toimineet sen mukaan, että työntekijät olivat olleet työsuhteessa F Oy:öön ja F Oy oli ollut työnantajan asemassa. Saadun selvityksen perusteella työntekijöiden työeläketurva oli ratkaisupyynnössä tarkoitettuna aikana ajantasaisesti järjestetty F Oy:n TEL/TyEL-vakuutuksessa eläkevakuutusyhtiössä X tai TaEL:n mukaisesti eläkevakuutusyhtiössä. F Oy oli ottanut nimissään työeläkevakuutuksen työntekijöilleen ja työeläkevakuutusjärjestely oli ollut voimassa ratkaisupyynnössä tarkoitettuna aikana ja sen jälkeenkin. F Oy oli antanut työeläkevakuutuksen hoitamista varten työeläkevakuutusyhtiölle vuosi-ilmoituksia ja työeläkevakuutusmaksut oli kyseisen vakuutuksen perusteella maksettu. F Oy oli aktiivisesti ja oma-aloitteisesti tehnyt työnantajalle kuuluvia toimenpiteitä. Eläketurvakeskuksen mielestä nämä seikat tukivat vahvasti käsitystä, että F Oy oli mieltänyt itsensä työntekijöiden työnantajaksi, vastuun työeläketurvan järjestämisestä kuuluvan F Oy:lle ja työeläkevakuutusjärjestelyn oikeaksi. Asiakirja-aineistossa olevan selvityksen, muun muassa F Oy:n verotarkastuskertomuksen ja A:n oman kertomuksen mukaan F Oy oli maksanut työntekijöille palkkoja, pidättänyt palkoista ennakonpidätyksiä ja työeläkevakuutusmaksuja sekä ilmoittanut työntekijöilleen maksettuja palkkoja työeläkevakuutukseen ja verohallinnolle. Eläketurvakeskuksen mukaan nämäkin seikat olivat osoituksena siitä, että F Oy oli käytännössä toiminut työnantajan tavoin työntekijöihin ja muihin tahoihin nähden. Seikat tukivat päätelmää, että F Oy oli mieltänyt olevansa työnantajan asemassa. A oli verotarkastusta tehtäessä ja kirjanpito- ja veroepäselvyyksiä tuomioistuimissa käsiteltäessä toistuvasti tuonut esiin, että F Oy oli työvoimanvuokrausyritys, kyse oli F Oy:n työntekijöistä ja F Oy oli työntekijöiden työnantaja. A, F Oy ja T Oy olivat myös koko edellä mainitun verotus- ja oikeudenkäyntiprosessien ajan olleet sitä mieltä, että F Oy:n ja T Oy:n työntekijöiden vuokrausta koskeva järjestely oli ollut yhtiöiden välistä asianmukaista liiketoimintaa, jossa F Oy oli vuokrannut työntekijöitään T Oy:lle. Nämä seikat viittasivat siihen, että A:lla ja hänen lähipiiriinsä kuuluvilla F Oy:llä sekä T Oy:llä oli ollut yhteinen käsitys asiantilasta, ja että osapuolet olivat pitäneet edellä kuvattua asiantilaa oikeana ja tosiasioita vastaavana.

Eläketurvakeskuksen mukaan se, ettei yhtiöiden välistä työvoimanvuokrausjärjestelyä tai siihen liittyviä toimenpiteitä ollut asiaa verotus- tai kirjanpitosäännösten näkökulmasta jälkikäteen arvioiden pidetty asianmukaisesti hoidettuna liiketoimintana, ei sellaisenaan merkinnyt, ettei kyseessä työoikeudellisesti arvioiden olisi ollut työvoimanvuokrausjärjestely. Työvoimanvuokrausjärjestelyssä työnantajataho ei muutu, vaan työntekijöiden työnantajana säilyy työvoimanvuokrausjärjestelyn ajan työvoimaa vuokraava yritys. Eläketurvakeskuksen mielestä edellä mainitut seikat tukivat vahvasti käsitystä siitä, että F Oy oli ollut ratkaisupyynnössä tarkoitettujen työntekijöiden työnantaja. Käytettävissä olevassa aineistossa oli muitakin F Oy:n työnantaja-asemaan viittaavia seikkoja, muun muassa työsuhdeselvittelypäätöksiä ja suoritepuutteista maksuunpanoa koskevat tiedot. Selvityksen mukaan eläkevakuutusyhtiö X oli antanut kaksi selvitettävään aikaan sijoittuvaa työsuhdeselvittelypäätöstä, joissa muun muassa työnteettäjän antamien tietojen perusteella F Oy oli katsottu työntekijöiden työnantajaksi ja joissa oli ollut mukana F Oy:n antama työtodistus. Työsuhdeselvittelypäätöksiä koskeva tieto oli tukenut käsitystä, että F Oy:llä oli ollut työnantaja-asema joihinkin työnsuorittajiin nähden selvitettävänä olevana aikana. Verotarkastuskertomuksen mukaan F Oy:lle oli työnantajana kohdistettu verovuodelta 2006 niin sanottu suorituspuutteiden maksuunpano, koska F Oy ei ollut vuosi-ilmoituksessaan ilmoittanut palkkoja, jotka työntekijät olivat omassa verotuksessaan ilmoittaneet F Oy:n maksamiksi palkoiksi. Tämä seikka viittasi siihen, että jotkut työnsuorittajat olivat mieltäneet olleensa työsuhteessa F Oy:hyn.

Eläketurvakeskuksen näkemyksen mukaan asiakirja-aineistossa oli enemmän F Oy:n työnantaja-asemaan viittaavia seikkoja kuin F Oy:n työnantaja-asemaa vastaan puhuvia seikkoja. Eläketurvakeskuksen mukaan F Oy:n työnantaja-asemaa puoltavat seikat olivat painoarvoltaan merkityksellisempiä muun muassa sen vuoksi, että niissä oli dokumentoitua tietoa toimijoiden ajantasaisista toimenpiteistä, jotka olivat liittyneet nimenomaan työnantajalle kuuluvien velvoitteiden hoitoon. Kun lisäksi otettiin huomioon, että verotarkastukset ja oikeudenkäynnit kohdistuvat osin eri aikaan kuin ratkaisupyynnössä tarkoitettuun ajanjaksoon ja että A oli yhtiöiden tosiasiallisesta toiminnasta vastaavana tahona puoltanut tulkintaa F Oy:n työnantaja-asemasta siihen saakka kunnes edellä mainituissa prosesseissa F Oy:n työnantaja-asema oli jälkikäteen verotuksellisista - ei työoikeudellisista - lähtökohdista tulkittu toisin, Eläketurvakeskuksen näkemyksen mukaan käytettävissä ei ollut sellaista selvitystä, jonka perusteella ratkaisupyynnössä olevien työntekijöiden työnantajaksi tulisi katsoa F Oy:n sijaan T Oy. Eläketurvakeskus oli asiaa kokonaisuutena arvioiden katsonut, että käytettävissä olevan selvityksen perusteella ratkaisupyynnössä tarkoitettujen F Oy:stä T Oy:hyn vuokratuiksi ilmoitettujen työntekijöiden työoikeudelliseksi työnantajaksi tuli ratkaisupyynnössä tarkoitettuna aikana 1.12.2004 - 12.12.2006 katsoa F Oy. Näin ollen F Oy:llä oli vastuu lakisääteisen työeläketurvan järjestämisestä kyseessä oleville työntekijöille.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätös

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut

Muutoksenhakulautakunta hyväksyi Eläketurvakeskuksen päätöksestä ilmenevät perustelut todeten kuitenkin, ettei ratkaisu perustunut työoikeudellisiin käsitemääritelmiin vaan työntekijän eläkelakiin (TyEL). TyEL 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen järjestämään ja kustantamaan työntekijälleen tämän lain mukaisen eläketurvan. TyEL 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan työsuhteella tarkoitetaan tässä laissa työsopimuslain (55/2001) luvun mukaiseen työsopimukseen perustuvaa työsuhdetta.

F Oy oli lain mukaisesti järjestänyt työntekijöilleen eläketurvan eläkeyhtiö X:ssä. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että F Oy:n ja kyseisten työntekijöiden välillä oli ollut työsopimukset ja vakuuttaminen oli ollut oikein. Käräjäoikeuden tai hovioikeuden rikosasioita koskevista ratkaisuista, verotarkastuskertomuksista tai muista selvityksistä ei voitu päätellä, että vakuutetut työntekijät olisivat tehneet työsopimukset jonkin muun tahon kuin F Oy:n kanssa. Näistä syistä muutoksenhakulautakunta katsoi, ettei F Oy:n työntekijöiden eläkevakuuttamista eläkeyhtiö X:ssä ollut syytä muuttaa.

Valitus vakuutusoikeuteen

F Oy haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että F Oy:n työeläkemaksut oikaistaan ja maksut palautetaan yhtiölle. Muutoksenhakijan mukaan missään vaiheessa asian käsittelyä, ei edes oikeudenkäynneissä, ollut tullut esiin F Oy:n työsopimuksia, koska yhtiö ei ollut tehnyt minkäänlaisia työsopimuksia. Muutoksenhakija katsoi, että asiassa tulisi vedota tosiasioihin, tässä tapauksessa kirjallisiin työsopimuksiin. Työsopimusasia oli muutoksenhakijan mukaan toisaalta merkityksetön, koska oikeusasteiden lainvoimaisten päätösten mukaan F Oy ei ollut ollut todellinen työnantaja ja yhtiön työsuhteet oli purettu ja työntekijät siirretty T Oy:lle.

Muutoksenhakija vetosi vakuutusoikeuden vuonna 2005 antamaan toiseen päätökseen, jossa oli silloisen eläkelautakunnan päätöksen mukaisesti katsottu yritys työnantajaksi, vaikka se ei ollut maksanut työntekijän palkkaa eikä solminut työsopimusta ja työntekijän tiliotteiden mukaan palkan olivat maksaneet muut yritykset. Muutoksenhakijan mukaan kyseessä oli vastaavanlainen tapaus kuin nyt esillä olevassa asiassa eikä edellä mainitun vuonna 2005 annetun vakuutusoikeuden päätöksen jälkeen laki ollut muuttunut. Muutoksenhakija pyysi huomioimaan, että vaikka edellä mainitussa vakuutusoikeuden tapauksessa muut yritykset olivat kiistatta maksaneet työntekijän palkan, ei se vakuutusoikeuden mielestä ollut tarkoittanut todellista työsuhdetta. Muutoksenhakijan näkemyksen mukaan käsillä olevassa tapauksessa yhtiö oli maksanut työntekijöille palkkaa, mutta oikeusasteet olivat kuitenkin katsoneet T Oy:n todelliseksi työnantajaksi. Oikeusprosesseissa koko F Oy:n laskutus, myös työntekijälaskutus, oli siirretty T Oy:lle. Samoin oli tehty työeläkevakuutus ja ennakonpidätys-, sosiaaliturva – ja tapaturmamaksuille. Muutoksenhakijan mukaan vakuutusoikeuden oli oikeusvoimankin mukaan noudatettava lainvoimaisia tuomioistuinten (käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeudet) päätöksiä siitä, että F Oy ei ollut ollut todellinen yhtiö ja yhtiön työntekijöillä oli ollut työsuhde T Oy:n kanssa.

Muutoksenhakija viittasi Eläketurvakeskuksen päätöksen mainintaan siitä, että T Oy:n verotarkastuksen lähtökohtana ei ollut ollut selvittää tarkemmin työoikeudellista työnantajaa, vaan arvioida järjestelyiden verotuksellinen sopivuus. Edellä mainittu ei muutoksenhakijan näkemyksen mukaan pitänyt paikkaansa, koska verottaja oli tehnyt työntekijäjärjestelyistä poliisille tutkintapyynnön ja syyttäjä oli nostanut syytteen. Muutoksenhakija viittasi esitutkinta-aineistoon ja haastehakemukseen, jossa syyttäjä oli ottanut työoikeudellisesti kantaa siihen, että F Oy:n työntekijät olivat tosiasiallisesti T Oy:n ja esittänyt esitutkinta-aineiston lailla F Oy:n myyntilaskutusten, myös kuljetusvuokrauslaskujen, siirtämistä T Oy:lle. Verotarkastuksissa ja eri oikeusasteissa oli siis käsitelty F Oy:n työnantaja-asemaa, eikä Eläketurvakeskuksen mukaisesti pelkästään laskutuksen verotuksellista sopimattomuutta. Muutoksenhakija viittasi oheistamiinsa verotarkastuksen virheluetteloihin, joista muutoksenhakijan näkemyksen mukaan selvisi työntekijöiden palkkakustannusten siirto F Oy:ltä T Oy:lle.

Muutoksenhakija toi vielä esille, että eläkevakuutusyhtiö Y oli ollut T Oy:n eläkevakuutusyhtiö noin vuodesta 2006. Eläkevakuutusyhtiö Y valvoi eläkesaataviaan F Oy:n työntekijöistä T Oy:n konkurssipesässä ja oli siten käynnistänyt oikeustoimet asiasta, johon sillä ei ollut Eläketurvakeskuksen mukaan oikeutta. Vuoden 2005 F Oy:n työntekijät oli jo siirtyneet eläkelaitokseen Z, joka oli silloinen T Oy:n työeläkeyhtiö, mutta eläkevakuutusyhtiö X ei ollut halunnut korjata F Oy:n työeläkkeitä. Eläkelaitos Z oli siis katsonut oikeuden päätösten velvoittavan sen korjaamaan tiedot, mutta eläkevakuutusyhtiö X oli useammasta kehotuksesta huolimatta jättänyt oikaisematta vuoden 2005 eläketietoja ja pitänyt liikaa maksetut suoritukset. Muutoksenhakija toi esille, että vuodelta 2005 työntekijät oli vakuutettu kahdessa eläkeyhtiössä, ja piti juridisesti kestämättömänä, että eläkeyhtiöt perivät samoja maksuja useampaan kertaan.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden ratkaisun perustelut

Vakuutusoikeus hyväksyy työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut niitä kuitenkin siten oikaisten, että nyt kysymyksessä oleva F Oy:n vakuuttamisvelvollisuus perustuu 31.12.2006 saakka voimassa olleeseen työntekijäin eläkelakiin (TEL), ei 1.1.2007 alkaen voimassa olleeseen työntekijän eläkelakiin (TyEL).

Vakuutusoikeus toteaa lisäksi, että muutoksenhakijan viittaamassa vuonna 2005 annetussa vakuutusoikeuden päätöksessä oli kysymys työntekijäin eläkelain mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä yksittäisen työntekijän osalta. Nyt käsillä olevassa asiassa on puolestaan kysymys siitä, kenelle työnantajalle kuuluu työntekijäin eläkelain nojalla vakuuttamisvelvollisuus tilanteessa, jossa työeläkevakuutusmaksut on jo suoritettu. Ottaen huomioon, että edellä mainittu vakuutusoikeuden päätös eroaa olennaisesti nyt käsiteltävänä olevasta asiasta, ei sille voida antaa asian ratkaisun kannalta muutoksenhakijan tarkoittamaa merkitystä.

Vakuutusoikeus toteaa edelleen, että muutoksenhakijan valituksessaan viittaamalla hovioikeuden päätöksellä ei ole ratkaistu kysymystä siitä, kenellä työnantajalla on asiassa lakisääteisen työeläketurvan järjestämisvastuu. Hovioikeuden päätöksen oikeusvoiman ei näin ollen voida katsoa estävän antamasta työntekijäin eläkelain nojalla vakuuttamisvelvollista työnantajaa koskevaa ratkaisua, joka poikkeaa hovioikeuden rikosasiassa antamasta tuomiosta. Vakuutusoikeus katsoo Eläketurvakeskuksen antamassa päätöksessä esitettyyn selvitykseen ja siitä tehtyyn johtopäätökseen viitaten, ettei asiassa ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella lakisääteisen työeläketurvan järjestämisestä voitaisiin todeta olevan vastuussa muu taho kuin F Oy.

Lainkohdat

Työntekijäin eläkelaki 1 §, Työntekijän eläkelain voimaanpanolaki 1 § 1 mom.

 
Julkaistu 6.7.2020