VakO 1642:2025

A asui asuntohotellissa sijaitsevassa huoneistossa peräkkäisiin määräaikaisiin vuokrasopimuksiin perustuen ajalla 1.11.2020–31.5.2022. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A:lla eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 9 §:ssä tarkoitettu vakinainen asunto ja tuliko hänen asumismenonsa arvioida todellisten asumismenojen vai yhteismajoituksessa asuvien henkilöiden keskimääräisten asumismenojen perusteella.

Vakuutusoikeus katsoi, että A:n asuminen oli ollut pitkäaikaista ja tapahtunut asumistarkoituksessa. Pelkästään se, että vuokranantajana oli ollut asuntohotelli, ei osoittanut kysymyksen olleen majoitustoiminnasta. Asiassa ei myöskään ollut esitetty selvitystä sellaisista olosuhteista, joiden perusteella asumista olisi pidettävä yhteismajoituksena. Yhdestä vuokrasopimuksesta puuttunut A:n allekirjoitus ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin.

A:lla katsottiin olleen eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 9 §:ssä tarkoitettu vakinainen asunto, ja hänen asumismenonsa tuli arvioida todellisten asumismenojen perusteella. Asia palautettiin Kansaneläkelaitokselle päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Esitiedot

A oli hakenut eläkkeensaajan asumistukea 1.5.2021 alkaen asuntohotelli X:ssä sijaitsevan asuntonsa asumismenoihin. A oli toimittanut selvitykseksi asuntohotelli X:n kanssa tehdyn vuokrasopimuksen, jonka mukaan hänellä oli käytössään yksiö, johon kuului huone, keittonurkkaus ja kylpyhuone. Vuokran määrä oli 790 euroa kuukaudessa.

Kansaneläkelaitos katsoi, ettei asuntohotellin perimää maksua voitu pitää eläkkeensaajan asumistuesta annetussa laissa tarkoitettuna asumismenona, ja hylkäsi asumistukihakemuksen. A:n valituksen johdosta antamassaan päätöksessä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:n asumismenot tulee huomioida yhteismajoituksissa asuvien henkilöiden keskimääräisten asumismenojen mukaisina ja palautti asian Kansaneläkelaitokselle sen selvittämiseksi, täyttyvätkö A:n kohdalla muut eläkkeensaajan asumistuen myöntämisen edellytykset 1.5.2021 alkaen. Kansaneläkelaitos antoi asiassa uudet päätökset ja myönsi A:lle asumistukea siten, että hänen asumismenonsa otettiin huomioon yhteismajoituksessa asuvien henkilöiden keskimääräisten asumismenojen mukaisina ajalla 1.11.2020–31.5.2022.

A:n valitti Kansaneläkelaitoksen päätöksistä ja vaati asumismenona huomioimaan normaalin vuokra-asunnon asumismenot. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa oli arvioitavana, oliko A:n asuntohotellissa tapahtunutta asumista pidettävä lain mukaisena vakinaisena asumisena, jonka perusteella asumismenot voitaisiin ottaa huomioon todellisten kustannusten mukaisina, vai ilman vakinaista asuntoa olevan henkilön yhteismajoituksena. Lisäksi asiassa oli esitetty, että yhtä asumisjaksoa koskeva vuokrasopimus oli allekirjoittamaton.

Muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.

Muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut

Eläkkeensaajan asumistuesta annetussa laissa asumismenoilla tarkoitetaan:

1) asunnosta maksettavaa vuokraa, vastiketta tai asumispalveluyksikön palvelumaksun asumismeno-osuutta sekä erikseen maksettavia vesi- ja lämmityskustannuksia ja tontinvuokraa;
2) asumistuen hakijan tai hänen avio- tai avopuolisonsa omistaman omakotitalon lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksia;
3) asunnon hankkimiseksi tai kunnossapitämiseksi otettujen lainojen korkoja, jos asunnon omistaa asumistuen hakija tai hänen avio- tai avopuolisonsa; ja
4) asumisoikeusasunnoista annetun lain (650/1990) mukaisen asumisoikeuden hankkimiseksi tai asuntokauppalain (843/1994) 3 §:ssä tarkoitetun osaomistusasunnon hankkimista varten otettujen lainojen korkoja.

Ilman vakinaista asuntoa olevan hakijan asumismenot voidaan ottaa huomioon yhteismajoituksissa asuvien henkilöiden keskimääräisten asumismenojen mukaisina. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin siitä, miten yhteismajoituksessa asuvien henkilöiden keskimääräiset asumismenot lasketaan.

Esitettyjen selvitysten mukaan A oli hakenut 1.5.2021 lukien eläkkeensaajan asumistukea asumismenoihin, joita hän on ilmoittanut aiheutuvan vuokrasopimuksesta Asuntohotelli X:n kanssa. Vuokrasopimukseksi otsikoidun asiakirjan mukaan A on vuokrannut Asuntohotelli X:ltä 1 huoneen, keittonurkkauksen sekä kylpyhuoneen käsittävän asunnon 790 eurolla kuukaudessa. Kansaneläkelaitos oli ennen muutoksenhakulautakunnan päätöstä hylännyt asumistuen sillä perusteella, että eläkkeensaajan asumistukea ei voida myöntää majoitusliikkeen perimään majoitusmaksuun. Valituksenalaisilla päätöksillä eläkkeensaajan asumistuki on myönnetty sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan antaman päätöksen perusteella siten, että A:n asumismenoina on huomioitu yhteismajoituksissa asuvien henkilöiden keskimääräisten asumismenojen mukaisina ajoille 1.11.2020 – 30.4.2021 ja 1.5.2021 – 31.5.2021.

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toteaa, ettei asiassa ole esitetty perusteita Kansaneläkelaitoksen päätöksen muuttamiselle A:n hyväksi. Eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 5 §:n mukaan asumismenoina tarkoitetaan muun muassa asunnosta maksettavaa vuokraa. Kyseisessä lainkohdassa tai lain esitöissäkään ei mainita majoitusmaksua tai vastaavia menoja vuokraan rinnastettavina asumismenoina. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettu laki ei koske majoitusliikkeitä, joten pääsääntöisesti kyse on majoitusmaksusta huolimatta asumisesta tehdyssä sopimuksessa käytetyistä termeistä.

Muutoksenhakulautakunta toteaa, että asiakirja, jolle A:n asumismenojen ajalla 1.5.2021 – 31.5.2021 on katsottu perustuvan, on lisäksi allekirjoittamaton. Vuokra- tai majoitussopimuksen ei siten voida lainkaan katsoa olevan voimassa, eikä hänellä siten voida katsoa olleen asumismenoja, joista hän tosiasiallisesti vastaisi. Päätöksiä ei kuitenkaan muutoksenhaun perusteella voida muuttaa vakuutetun vahingoksi.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen.

A vaati eläkkeensaajan asumistuen myöntämistä maksetun vuokran mukaisesti. A:n mukaan hän oli asunut ajanjaksolla 25.5.2020–12.7.2022 Hotel X:ssä. Kansaneläkelaitos oli perustanut asiassa erimielisyyden yhden allekirjoituksen puuttumiseen yhdessä kuudesta sopimusasiakirjasta. Sopimuksia oli laadittu kolme, ja kustakin sopimuksesta on tehty kaksi kappaletta. Hotellille jääneisiin kappaleisiin oli merkitty molempien sopimusosapuolten allekirjoitukset, kun taas hänen omaan kappaleeseensa ei ollut jostain syystä sisältynyt toisen osapuolen allekirjoitusta. Vakuutusoikeudelle toimitetussa sopimusversiossa vuokranantajan allekirjoituksella oli kuitenkin keskeinen merkitys. Lisäksi kyseinen sopimus oli muodostanut jatkumon aiemmalle sopimukselle ja edeltänyt kolmatta sopimusta. Sekä ensimmäinen että kolmas sopimus oli varustettu molempien sopimusosapuolten allekirjoituksin. Asuminen hotellilla oli päättynyt 12.7.2022 riitaan maksuista.

A:n mukaan hän oli pyytänyt hyvinvointialueelta jäljennöstä hotellin toimittamasta vuokrasopimuksesta, mutta hänelle ei ollut toimitettu pyydettyä asiakirjaa. A:n mukaan hänen hotelliasumisensa ja sen kesto ilmenivät riidattomasti vuokrasopimuksista sekä hänen toimittamistaan asumisaikaa koskevista selvityksistä. A katsoi, että hänen asumismenonsa oli virheellisesti arvioitu yhteismajoituksessa asuvan henkilön asumismenoina, vaikka kyseessä oli ollut omalla keittotilalla ja saniteettitiloilla varustettu erillinen yksiö. A viittasi Kansaneläkelaitokselle vuodesta 2018 alkaen toimittamiinsa asumistukihakemuksiin, lisäselvityksiin ja vastineisiin sekä myöhempiin matkakoti-, hotelli- ja leirintäaluemajoitusta koskeviin tukihakemuksiinsa, jotka oli hylätty. A:n mukaan asumiseen liittyvien tukien epääminen on osaltaan vaikeuttanut vakituisen asunnon hankkimista ja johtanut pitkäaikaiseen tilapäismajoituksessa asumiseen. A vaati asumistukea koskevien päätösten oikaisemista ajalta 20.11.2018–9.5.2024.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Vakuutusoikeus tutki valituksen siltä osin kuin asia on valituksenalaisella päätöksellä ratkaistu eli siltä osin kuin asiassa oli kysymys A:n oikeudesta eläkkeensaajan asumistukeen ajalla 1.11.2020–31.5.2022.

Vakuutusoikeus katsoi, että A:lla oli ollut eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 9 §:ssä tarkoitettu vakinainen asunto ajoilla 1.11.2020–30.4.2021 ja 1.5.2021–31.5.2022, ja hänen asumismenonsa on siten arvioitava todellisten asumismenojen perusteella.

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin ja asia palautettiin Kansaneläkelaitokselle päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Vakuutusoikeuden perustelut

Eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 5 §:n 1 kohdan mukaan asumismenoilla tarkoitetaan asunnosta maksettavaa vuokraa, vastiketta tai asumispalveluyksikön palvelumaksun asumismeno-osuutta sekä erikseen maksettavia vesi- ja lämmityskustannuksia ja tontinvuokraa.

Mainitun lain 9 §:n 1 momentin mukaan asumismenoina otetaan huomioon hakijan kohtuulliset asumismenot yhdestä Suomessa sijaitsevasta vakinaiseksi katsottavasta asunnosta, jossa hakija asuu asumistuen alkaessa. Mainitun pykälän 5 momentin mukaan ilman vakinaista asuntoa olevan hakijan asumismenot voidaan ottaa huomioon yhteismajoituksissa asuvien henkilöiden keskimääräisten asumismenojen mukaisina. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin siitä, miten yhteismajoituksessa asuvien henkilöiden keskimääräiset asumismenot lasketaan.

Lain esitöiden (HE 90/2006 vp) mukaan asumistuella täydennetään pientä eläkettä saavan henkilön perustoimeentulon turvaa. Asumistukea myönnetään sekä vuokra- että omistusasunnossa asuville. Asumistukea voi saada vain yhteen vakinaiseen asuntoon, joka sijaitsee Suomessa. Vakinaiseksi katsotaan asunto, jossa hakija asuu tosiasiallisesti pääosan vuodesta tai jota muutoin voidaan pitää vakinaisena. Lain 9 §:n 5 momenttiin on lisätty nykyistä käytäntöä vastaava säännös siitä, että usein asuntoa vaihtavan henkilön asumismenot voidaan ottaa huomioon tiettyjen valtioneuvoston asetuksella määriteltävien keskimääräisten kustannusten mukaisina. Näin menetellään lähinnä tilanteissa, joissa henkilöllä ei ole vakinaista asuntoa ja hän asuu esimerkiksi asuntoloissa eikä usein tapahtuvan asuntolan vaihdoksen takia ole mahdollista määritellä henkilön todellisia asumismenoja. Pykälä vastaa asiallisesti osittain eläkkeensaajien asumistukilain 2 §:n 3 ja 4 momenttia sekä nykyistä käytäntöä.

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan sopimukseen, jolla rakennus tai sen osa (huoneisto) vuokrataan toiselle käytettäväksi asumiseen (asuinhuoneiston huoneenvuokrasopimus). Huoneiston käyttötarkoitus määräytyy sen mukaan, mikä on huoneiston sovittu pääasiallinen käyttö.

Mainitun lain 2 §:n mukaan lakia ei sovelleta majoitusliikkeiden toimintaan. Pykälää koskevan lain esitöiden (HE 304/1994 vp) mukaan lakia ei ollenkaan sovellettaisi huoneiden luovuttamiseen majoitustoiminnassa. Ratkaisevaa olisi toiminnan laatu, liiketoimintana harjoitettu majoituselinkeino, eikä se, onko toimintaan sovellettava majoituselinkeinoa koskevia säännöksiä vai ei. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta on tarkoitettu säätelemään osapuolten oikeudet ja velvollisuudet pysyväisluontoisemmassa ja yleensä pitempiaikaisemmassa asumisessa kuin mitä esimerkiksi hotelleissa, motelleissa, matkustajakodeissa ja yömajoissa yleensä on kyse. Onko kyse majoitustoiminnasta vai huoneenvuokrauksesta, riippuisi viime kädessä siitä, mitä osapuolet ovat huoneiston käytöstä sopineet. Myös hotelleista, motelleista ja muista vastaavista majoitustoimintaa harjoittavista rakennuksista voitaisiin luovuttaa huoneiston käyttöoikeus huoneenvuokrasopimuksella. Viime aikoina on yleistynyt asuntohotellitoiminta, joissa viikko- tai kuukausikorvausta vastaan luovutetaan yleensä kalustetun huoneiston käyttöoikeus. Käyttöoikeuden lisäksi usein asukas saa joko samaa tai eri korvausta vastaan myös siivous- ja ravitsemuspalveluja. Toimintaa on yleensä pidettävä majoitustoimintana, mutta yhtä lailla kuin hotellina yleensä toimivasta rakennuksesta, niin myös tällainen huoneisto voitaisiin luovuttaa huoneenvuokraakin vastaan käytettäväksi. Asia riippuu siitä, mitä osapuolet ovat huoneiston käytöstä sopineet.

Asiassa on esitetty 1.11.2020 päivätty määräaikainen asuinhuoneiston vuokrasopimus ajalle 1.11.2020–30.4.2021. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet B ja A, ja se koskee Turussa sijaitsevaa 25 neliömetrin suuruista asuinhuoneistoa. Vuokran määräksi on merkitty 595 euroa kuukaudessa. Lisäksi asiassa on esitetty 22.3.2021 päivätty vuokrasopimus ajalle 1.5.–31.12.2021, josta puuttuu A:n allekirjoitus. Sopimus koskee Turussa sijaitsevaa asuinhuoneistoa (1 h, keittiönurkkaus ja kylpyhuone). Vuokran määräksi on merkitty 790 euroa kuukaudessa. Vuokranantajana on Asuntohotelli X (edustajanaan B) ja vuokralaisena on A. Edelleen asiassa on esitetty 30.12.2021 päivätty asuinhuoneiston vuokrasopimus ajalle 1.1.2022–31.5.2022. Sopimuksen osapuoliksi on merkitty Asuntohotelli X ja A. Sopimus koskee Turussa sijaitsevaa noin 15 neliömetrin suuruista yksiötä. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet B ja A.

Vakuutusoikeus toteaa, että asiassa esitetystä 22.3.2021 päivätystä vuokrasopimuksesta puuttuu A:n allekirjoitus. Pelkästään tätä seikkaa ei kuitenkaan voida pitää ratkaisevana arvioitaessa A:n asumisolosuhteita. Sopimus on laadittu A:n nimiin vuokralaisena, ja se koskee samaa osoitetta kuin sitä edeltänyt ja seurannut vuokrasopimus. Lisäksi asiassa on esitetty sekä ajanjaksoa 1.11.2020–30.4.2021 koskeva että ajanjaksoa 1.1.–31.5.2022 koskeva molempien osapuolten allekirjoittamat asuinhuoneiston vuokrasopimukset. Kun otetaan huomioon asiassa saatu kokonaisselvitys, ei allekirjoituksen puuttuminen yhdestä sopimuksesta anna aihetta katsoa, ettei A olisi asunut kyseisessä osoitteessa myös ajalla 1.5.–31.12.2021.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A on asunut samassa osoitteessa Turussa sijaitsevassa asuinhuoneistossa ajalla 1.11.2020–31.5.2022. Asiakirjoista ilmenee, että hänen asumisensa on perustunut peräkkäisiin määräaikaisiin vuokrasopimuksiin. Vaikka asiassa ei ole täysin selvitetty, onko kysymys ollut koko ajan samasta huoneistosta, asiassa saatu selvitys osoittaa A:n asuneen mainitussa osoitteessa pitkäaikaisesti asumistarkoituksessa.

Se, että vuokranantajana on ollut Asuntohotelli X, ei yksin merkitse sitä, että kysymys olisi ollut majoitustoiminnasta. Asiassa esitetyt sopimukset on laadittu asuinhuoneiston vuokrasopimuksina, ne ovat koskeneet useiden kuukausien pituisia ajanjaksoja, ja huoneistot on luovutettu A:n käyttöön asumistarkoituksessa. Asiassa ei ole myöskään esitetty selvitystä sellaisista majoituspalveluista tai muista olosuhteista, joiden perusteella asumista olisi pidettävä pääasiallisesti majoitustoimintana.

Vakuutusoikeus katsoo, että A:lla on ollut eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 9 §:ssä tarkoitettu vakinainen asunto, eikä hänen asumistaan ole pidettävä saman lain 9 §:n 5 momentissa tarkoitettuna yhteismajoituksena. Hänen asumismenonsa on siten arvioitava todellisten asumismenojen perusteella.

Lainkohdat

Laki eläkkeensaajan asumistuesta 5 § ja 9 §
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 1 §