VakO 39:2025
A:n opiskelu ammattikorkeakoulussa oli alkanut samana päivänä kuin hänen lomautuksensa. A vaati ansiopäivärahan myöntämistä vedoten siihen, ettei hän ollut työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n 2 momentin perusteella päätoiminen opiskelija, koska hänen työttömyytensä johtui lomautuksesta ja opinnot oli aloitettu työsuhteen voimassa ollessa. Vakuutusoikeus viittasi työttömyysturvalain esitöihin ja katsoi, että lain sanamuodosta poiketen työttömyyden johtuessa lomautuksesta kyseisen oikeusohjeen soveltamisen on tarkoitettu edellyttävän, että opinnot ovat alkaneet jo työssäoloaikana eli ennen lomautuksesta johtuvan työttömyyden alkamista. Näin ollen vakuutusoikeus katsoi, että A:lla ei ollut oikeutta ansiopäivärahaan, koska opinnot olivat alkaneet samana päivänä kuin lomautus. A:n katsottiin olevan päätoiminen opiskelija opinto-oikeuden alkamisesta lukien, joten hänellä ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen.
Esitiedot
A pääsi syksyn 2023 yhteishaussa opiskelemaan ammattikorkeakouluun ja ilmoittautui läsnäolevaksi opintoihin keväälle 2024. Opinto-oikeus alkoi 1.1.2024 ja ensimmäinen opiskelupäivä oli 15.1.2024. A:n lomautus alkoi 1.1.2024. Työttömyyskassa hylkäsi A:n ansiopäivärahahakemuksen 1.1.2024 lukien, koska työvoimaviranomaisen antaman työvoimapoliittisen lausunnon mukaan A oli päätoiminen opiskelija.
A haki muutosta työttömyyskassan päätökseen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta ja vaati työttömyysturvan myöntämistä hakemuksensa mukaisesti.
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut
Työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:n mukaan päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Rajoitus koskee myös päätoimisen opiskelun lomajaksoja. Päätoimisina pidetään muun muassa opintoja, joiden tavoitteena on ammattikorkeakoulututkinnon tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen.
Työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n 1 ja 2 momenttien mukaan edellä 10 §:ssä säädetystä poiketen työnhakijan opintoja ei pidetä päätoimisina, jos opiskeluaikaisen vähintään kuuden kuukauden vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella voidaan katsoa, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.
Työnhakijan opintoja ei pidetä päätoimisina myöskään, jos opinnot on aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta tai irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.
Ammattikorkeakouluopinnot ovat päätoimisia suoraan työttömyysturvalain perusteella, ellei niitä osoiteta sivutoimisiksi opintojen kanssa samanaikaisella riittävällä työssäoloehdon täyttävällä työssäololla tai yritystoiminnalla. A ei ole esittänyt riittävää työhistoriaa. Lisäksi ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen tähtäävien opintojen osalta ratkaisevaa on ainoastaan opiskeluaste ja opiskelun tutkintotavoitteisuus. Sen sijaan opintojen laajuus, sitovuus, suoritusajankohta tai suoritustapa eivät vaikuta päätoimisuuden arviointiin.
A on vedonnut työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:ään, jonka mukaan työnhakijan opintoja ei pidetä päätoimisina, jos opinnot on aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta tai irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella syyllä. Kyseistä lainkohtaa ei kuitenkaan voida soveltaa, koska A:n opinnot ovat alkaneet 1.1.2024 lukien, jolloin hän on jo ollut lomautettuna. Päätoimisesti opiskelleen henkilön opiskelua pidetään päätoimisena siihen saakka, kunnes hän on päättänyt opintonsa 2 luvun 11 §:n tarkoittamalla tavalla. Edellä esitetty huomioiden A:n katsotaan olevan päätoiminen opiskelija opinto-oikeuden alkamispäivästä 1.1.2024 lukien, eikä hänellä sen vuoksi ole oikeutta ansiopäivärahaan valituksenalaisessa päätöksessä evätyltä ajalta.
Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa
A haki vakuutusoikeudelta muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati ansiopäivärahan myöntämistä 1.1.2024 alkaen.
A:n mukaan häntä rangaistaan kohtuuttomin taloudellisin ja sosiaalisin seurauksin siitä, että hän sai ja vastaanotti opiskelupaikan, että vastoin hänen odotuksiaan ensimmäistä lomautusta seurasi lyhyen työjakson jälkeen toinen lomautus ja että hänen opiskeluoikeutensa alkamisen päivämäärä on sama kuin toisen lomautuksen alkamispäivämäärä, eli 1.1.2024.
A kertoi, että hänen varsinainen opiskelunsa alkoi vasta 15.1.2024, joten häneltä evätään työnteolla ja työttömyyskassan jäsenyydellä ansaittu oikeus ansiopäivärahaan, koska hänen opinto-oikeutensa ja lomautuksensa alkoivat samalla päivämäärällä, vaikka opiskelu oli alkanut huomattavasti myöhemmin. A kyseenalaisti tulkinnan, jonka mukaan hänen lomautuksensa on alkanut ennen opintoja. Samalla logiikalla voi päätyä tulkintaan, että opinnot ovat alkaneet ennen lomautusta. A viittasi työttömyyskassan verkkosivujen ohjeistukseen ansiopäivärahasta opintojen aikana ja katsoi sopivansa täydellisesti verkkosivuilla olevaan esimerkkitapaukseen. A oli aloittanut opiskelut työsuhteen aikana ja hänen työttömyytensä johtui lomautuksesta taloudellisella ja tuotannollisella syyllä.
Vakuutusoikeuden ratkaisu
Valitus hylättiin.
Vakuutusoikeuden perustelut
Vakuutusoikeus viittaa sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perusteluihin siltä osin kuin A:n valitus on muutoksenhakulautakunnassa hylätty.
Vakuutusoikeus toteaa lisäksi, että työttömyysturvalakiin on 1.1.2023 voimaan tulleella muutoksella lisätty sen 2 luvun 10 a §:n 2 momentiksi uusi oikeusohje, jonka mukaan työnhakijan opintoja ei pidetä päätoimisina myöskään, jos opinnot on aloitettu työsuhteen aikana ja työttömyys johtuu lomautuksesta tai irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.
Kyseistä muutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 176/2022 vp) on esityksen taloudellisia vaikutuksia koskevassa osiossa mainittu muun ohella, että työsuhteen aikana aloitettuja opintoja koskevan muutosehdotuksen osalta voi olla mahdollista, että henkilö saattaisi aloittaa opinnot jo työssäoloaikana tarkoituksena mahdollistaa työttömyysetuuden saaminen työttömäksi jäädessään opintojen estämättä. Kyseisissä tilanteissa henkilöllä kuitenkin tulisi olla hyvissä ajoin tieto lomautuksesta tai irtisanomisesta tuotannollisella tai taloudellisella syyllä.
Saman hallituksen esityksen säännöskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella, että työnhakijaa ei pidettäisi päätoimisena opiskelijana työsuhteen aikana aloitettujen opintojen perusteella, jos tätä seuraava työttömyys johtuisi lomautuksesta taikka irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Edelleen esityksessä on todettu, että säännös mahdollistaisi suoraan työsuhteen aikana aloitettujen opintojen katsomisen sivutoimiseksi opiskeluaikaisen työhistorian kestosta riippumatta, jos työsuhde on päättynyt lomautuksen taikka irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella perustella.
Vakuutusoikeus toteaa, että työsopimuslain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Hallituksen esityksen maininta siitä, että työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n 2 momentti mahdollistaisi työsuhteen aikana aloitettujen opintojen katsomisen sivutoimiseksi, jos työsuhde on päättynyt lomautuksen perusteella, ei siten ole mahdollinen ottaen huomioon, että lomautus ei sen vakiintuneen, laissa säädetyn määritelmän mukaisesti päätä työsuhdetta.
Vakuutusoikeus katsoo näin ollen, ja ottaen myös huomioon mitä samassa hallituksen esityksessä on muutoin edellä selostetulla tavalla todettu, että työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n 2 momentin sanamuodosta poiketen työttömyyden johtuessa lomautuksesta kyseisen oikeusohjeen soveltamisen on tarkoitettu edellyttävän, että opinnot ovat alkaneet jo työssäoloaikana ennen lomautuksesta johtuvan työttömyyden alkamista. Koska kyseinen edellytys ei sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksessä mainituilla perusteilla A:n tapauksessa täyty, muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei voida A:n vakuutusoikeudelle esittämistä seikoista huolimatta muuttaa.
Lainkohdat
Työttömyysturvalaki 2 luku 10 § 1 mom. ja 2 mom. 1 kohta sekä 10 a § 1 ja 2 mom.